Tänään meillä siivotaan.  Nyt aamulla lapset ovat jo ottaneet lakanat pois pyykkiin sekä  vieneet peitot tuulettumaan ja nostaneet lattialta tavarat sängyn päälle omissa huoneissaan.  Näin meillä tehdään kerran kuukaudessa, koska  ihanat siivousammattilaiset  tulevat  ja jatkavat siitä hommia. Muutaman kerran on pojalla 15 v. ollut hankaluuksia ja asenneongelmia, mutta  vaihtoehto on ollut  koko siivouksen tekeminen itse, siperia on opettanut, ei sitäkään  viitsi montaa kertaa itse tehdä. Koulun jälkeen sitten tavarat paikoilleen ja peti petataan.

Itse järjestelen samoin  muuta huoneet ja sitten pakenen työhuoneeseen kissojen ja koiran kanssa. Pari-kolme tuntia ja koti on taas puhdas. Olen antanut työtä  nuorelle yrittäjäparille ja saan kotitalousvähennyksellä  tuen itselleni verotuksessa.

Iltapäivällä on vielä  Kässäkerho Varkaudessa ja sillä reissulla teen Pääsiäisen ruokaostokset. Tänä vuonna olemme ihan omalla porukalla kotosalla. Valamon kellot kutsuvat kirkkoon ja rentoudumme nauttien säätiedotuksen lupaamasta aurinkoisesta ilmasta.

Toista viikkoa sitten oli pihalla vielä paljon lunta, lintulaudalta pudonneita siemeniä oli nautiskelemassa tällaiset  kaverit. Mustarastas rouva on koko talven ollut pihapiirissä, se on yöpynyt piharakennuksessa tai naapurin talon sokkelissa. Pärjännyt pakkupakkasissakin.  Nyt se sai kolme muuttomatkalta tullutta sulhasta, joten ehkä ensi talvena meillä on useampikin  mustarastas seurattavana ja ruokittavana, mitäs sitä ulkomaille lentämään kun palvelu pelaa täälläkin.

catariina