Ei ehdi aamukuuden lintu radiossa visertää kun Pikkumatami jo hyväntuulisena ja pirteänä kipittää nalle kainalossa viereen. Siinä sitten kuunnellaan yhdessä hetki radiota, kissan nälkäinen naukaisu saa tytön pomppaamaan päivän touhuun.
Minun päässäni alkavat pyöriä alkavan päivän edessä olevat ongelmat, tekemättömät työt ja aikuisen tapa kantaa kaikkea liikaakin.
"Oletko nukkunut hyvin", kuuluu iloinen sirkutus. "Kiitos kyllähän minä". Eihän sitä voi olla väsynyt tai kärttyisä kun lapsi on valoisa, ilo ja nauru tarttuu, eihän tässä mitään tarvi murehtia aikuisenkaan, päivä alkaa kirkkaalta taivaalta auringon myötä. Yöpakkasta oli vielä mutta jospa räystäät taas tiputtaisivat vettä saaviin.
Kaivossa on vesi vähissä, mutta on tämän elämän aikana jo eletty niin monenlaisissa kodeissa, että ei ole ensimmäinen kerta. Lumesta sulateltiin vessan vedet eikä siitä mitään ongelmaa tule, nyt aurinko sulattaa ja saavi räystään alla toimii. Kun vesi vähenee, on helpointa säästää vessan kanssa. Tiskikone vie vettä vain ämpärillisen, samoin pyykit saa pestyä kerran päivässä jos tarvitsee, mutta jos vessaa käytetään parikymmentä kertaa päivässä niin jopa menee vettä.
Tuttava kertoi, että hänen vanha äitinsä on niin säästäväinen, että ei kunnan puhtaalla vedellä vessaa vedä...eli kerää pyykkikoneen huuhteluvedet saaviin ja käyttää ne vessassa.
Puhdas vesi on monelle maailman ihmiselle todellinen ongelma, meillä on aina mahdollisuus tehdä parempi kaivo. Mietin vielä sitä että elämä veden niukuuden huomioonottamalla opettaa lapsillekin että kaikki ei ole aina itsestään selvää.
Pieni iloinen tyttö ei arkea murehdi, elämä on nyt tasaista ja hän luottaa, että kaikki hänen arjessaan saa jatkua näin.
catariina
