Perheenä olemme muuttaneet usein. Suurin muutto oli Varsinais Suomesta Itä Suomeen. Lapset olivat kouluikäisiä, eikä entisellä kotipaikkakunnalla juuri tasaisilla kynnöspelloilla merenrannalla lunta ollut. Uusi kotimme oli kylässä, jossa kaikki olivat "hiihtohulluja". Meidän lapset joutuivat opettelemaan, kuka missäkin iässä. Ja olivat aina huonoja toisten rinnalla.
Yläasteikäiset pistivät sukset ristiin, pinnasivat niinä päivinä koulusta ja keksivät keinoja olla pois laduilta. Joku eksyi matkalla kouluun suksineen ihan toiselle puolelle kaupunkia, joku "nyrjäytti nilkkansa". Mielikuvitusta riitti.
Eipä taida MahotonKakara aikusenakaan hiihtää, kun ei kukaan ole koskaan saanut häntä siitä innostumaan, pakotettu kyllä on.
Pakko hiihtää kuuluu varmaan vieläkin koulujen liikuntasuunnitelmiin. Parina vuonna liikunnanope on antanut hiihtohaluttomien luistella. Koululla on kyllä liikuntavälineitä, joten suksien puute ei ole este. Ei liene mitään järkeäkään ostaa suksia pojalle, joka ei varmasti niitä käytä.
Tänä talvena taas hiihdetään, kaikki. Kun siihen ei ole halua, kun luistelu, jalkapallo ja lumilautailu sujuu ja innostaa, niin miksi ihmeessä nuorten on pakko. Vastenmielisyys koko hiihtoa kohtaan saattaa jäädä poikaan koko iäksi ja tuonikäisellä se myös kohdistuu opettajaan. Eikä poikaa pätkääkään kiinnosta, jos hiihdon takia hyvä liikuntanumero tippuu peruskoulun päästötodistuksessa. Asialla uhkailu vaan ärsyttää.
Hiidolla on aina ollut hyvin voimakas suomalaisuuden leima:- jo esi-isät muinaisuudessa ja isienisät sodassa ja suomalainen naishiihto se vasta on upeaa ollut. Mitään en näistäkään aliarvioi. Itse hiihdän mielelläni. Viisikymmenluvun koululainen tottui hiihtämään koulumatkatkin.
On hyvä, että koulussa on monipuolista liikunnanopetusta, mutta ei pakolla.
catariina
