Viime yönä ei tainnut eräs pikkumies juurikaan nukkua, hän oli tilannut lauluherätyksen jo kuudeksi ja käheä uninen kuoro kaiutti "Paljon onnea vaan.." Neljätoista vuotta on vuosissa jo paljon, poika osaa iloita aidosti näistä syntymäpäivärutiineista.
Aamulaulu on peräisin lapsuudenkodistani, synttäriaamuherätys on laululla aina kun joku synttärisankari minun mökissäni nukkuu. Joskus lauletaan puhelimessakin. Minulla ei kyllä ole yhtään lauluääntä, mutta lauletaan silti.
Eilen herättelin Mahotonta Kakaraa halitekstiviestillä, lapsena hän sai aina synttärilahjaksi joulukalenterin, hiukan hienomman kuin muut, kun se oli lahja. Onkohan kukaan nyt ostanut pojalle kalenteria?
Ja tänään siis keskimmäinen viettää syntymäpäivää. Lahjat annettiin nyt aamulla. Kännykkähän se on ollut pitkään haaveessa, kun edellinen meni säpäleiksi ajat sitten. Nyt hankin valmiiksi maksetun liittymän, viisastuin minäkin kun kävi kukkarolle pojan puhelinseikkailut pari vuotta sitten.
Perjantaina on myös tärkeä syntymäpäivä Taapero täyttää kaksi vuotta. Olin silloin juuri Wanhassa Satamassa Joulumessuilla ja jätin pari viimeistä messupäivää väliin kun pojanpoika syntyi. Jos ajokelit on yhtään siedettävät niin lähdetään Taaperonkin juhliin viikonlopuksi. Neuletta ei lahjaksi ole, taitaa lelu kuitenkin kiinnostaa enemmän.
Minäkin valvoin viime yönä, en synttäreitä jännittäen vaan yritin lukea loppuun kirjan, joka pitää tänään palauttaa kirjastoautoon. Meillä käy auto enää kerran kuukaudessa, säästöjä, säästöjä.
Muistaakseni löysin tämän kirjan vinkin blogimaailman kirjablogeista, valitettavasti en muista keneltä.
Kirjan kansikuva ja nimi on jotenkin luotaantyöntävä. Kuvaava kylläkin. Kirja on todella loistavaa kerrontaa 1950 luvun Norjalaisesta kalastajakylästä, 12 vuotiaan tytön häpeästä, kun isänsä oli saksalainen sotilas. Samaistan kirjan tunnelmasta paljon. Jotakin vanhoihin asioihin, jotakin tähänpäivään ja näihin lapsiini.
Kiitos kommenteista Purolankaan, kyllä minä sen aloitan.
catariina
