Pari isoa laatikkoa,  pakkaussuojana ärsyttävää styroksia. Huomasin hetken liian myöhään, auton perävalojen vielä näkyessä, että olisin voinut pyytää myyjää viemään  jätteet pois. Ehkä säilytän laatikoita jätteineen niin kauan kuin takuu kestää, vien ne vintin viimeiseen nurkkaan laitan pehmeää kangasta sisälle hiirten pesänlämmikkeiksi, jos eivät sitten rapistelisi seinien sahanpuruissa öisin. Joskus muinoin partiossa askarreltiin  sellaisen kuumentavan teräslankaleikkurin kanssa noista jätteistä kelluvia avaimenperiä.

Pikkumatamille lauloimme aamulla syntymäpäiväonnittelut yhdeksännen kerran. Tänään siivoan ja leivon  iltapäivän lastenkutsuja ja illan aikuisystävien vierailua varten. Mieli kyllä palaa uusia koneita kokeilemaan...

Kun lahjat oli annettu aamuvarhain  ja hän oli pakettinsa availlut tuli tyttö keittiöön ja antoi minulle kauniisti paketoidun paketin

Hän oli eilen illalla virkannut pätkän nyöriä ja kiinnittänyt siihen kauniin vanhan oksanpalasen. Voi tuota lasta aina hän yllättää. Ulko-oven avaimessamme on  liian pieni perä, nyt tytön työ pääsee kunniapaikalle.

catariina