Joskus on hyvä joutua etsimään. Etsiessään yleensä löytää kaikenlaista ja joskus senkin löytää mitä alkujaan on ollut kadoksissa.
Eilen etsin, en kyllä enää muista mitä olin etsimässä, mutta löysin monenmoista projektia.
Löysin viidennen kerän siihen eilen esillä olleeseen Ilonan villatakkiin, joten ei tarvitse soveltaa yhtään. En kyllä edes muistanut, että niitä olikin alkujaan viisi.
Löysin paperikassillisen sukanvarsia, joihin pitäisi kutoa uusia teriä. Se ei kovin innostava löytö ollut.
Ja löysin keväällä neulomani Pikkukerttusen villatakin, josta näytti silloin tulevan iso, se jäi siis odottamaan syksyä ja tietenkin päättelyä, kymmenine langanpätkineen.
Nyt se on valmis.
Lankana kaikenlaisia jämiä, nallea, woolia ym. Malli jostain netistä, Drops??
Napit lahjana saadusta nappilaatikosta.
Vielä Vanharouvakin on kiinnostunut kaikesta uudesta:
Villatakin takapuoli on siis tarkastettu, tarkastaja poistuu.
Malli oli kiva neuloa. Kaikkien näiden valmiiksi sävytettyjen ja raidoitettujen lankojen jälkeen oma väri- ja raitasuunnittelu tuntuu innostavalta, kun pikkukerttusen villatakissa saa antaa värien loistaa, mutta se päättely, se päättely...
catariina