Taas tuo salaperäinen "Eikukaanmeistä" on ollut asialla. Vein siis näyttelyilmoituksen kyläkauppaan ja "Eikukaanmeistä" tiennyt mitään, ei ollut nähnyt, ei kuullut, eikä tietenkään ole sanonut mitään.
Jätin asian siihen kun sain ilmoituksen taululle.
Olen joskus ennenkin pohtinut vastuunottamista omista sanoista tai teoista. Lähinnä siinä mielessä, että miten opetan sitä lapsille. On siinä itselläkin vielä oppimista, elämänmittainen oppiminen on ihmisenä kasvamista, se lienee yksi elämän tarkoituksista.
Keskustelemalla, omalla esimerkillä. Sijaisvanhemmuus kasvattaa tässäkin asiassa minua enemmän kuin lapsia.
Pohdin ihmisen käytöstä yleisellä tasolla ilman, että syyllistän itseäni tai "Eikukaan-raukkaa". Syyllistäminen ei johda mihinkään kasvuun.
On niin vaikea myöntää virheensä, jokainenhan me niitä tehdään joka päivä. On niin helppo selittää tilanne: -väärinkäsitystä ym. Sillä asia siirretään pois itseltä, vastuu tilanteesta tuleekin väärinkäsittäjälle. "Eikukaan" ei ole tehnyt mitään -syy onkin aina kuulijassa.
No minähän asun Savossa ja savolaisuuteen kuuluu, että pitää aina kääntää keskustelukumppanin vastaukset ensin suomeksi.
Tämä päivä kuluikin palaverissa Joenkaupungissa, rentouttavaa olla hetki ihmisten ilmoilla, katsella kaupoissa ja jutella pois mieltä painavat asiat.
catariina
