Kaikkea pitää kokeilla, jotta me isot ihmiset osaisimme palvella pieniä ihmisiä hyvin. Vauva on onnellinen lähellä ihmistä. Joten tottakai pikkukerttusen piti saada kantoliina.
Monta metriä trikoota, mummi ompelee tietenkin reunat ja ahkeraa kokeilua eri sidonnoista. Olisipa ollut joku asiantuntija paikalla, netin avulla yritimme liinaa ja vauvaa kieputtaa.
Tämä asento, jossa vauvan jalat on ristissä tuntui vauvasta mukavimmalta, hän haluaa katsella eteenpäin.
Ehkä mummi tekee vielä toisen kantoliinan. Pikkukerttunen kertoi, että eipä taida hänen isänsä kantaa näin värikkäässä liinassa tyttöä kaupungilla. Siis hankitaan miehekkäämpää kangasta isää varten.
Vähitellen taas väki vähenee, isoin murkku lähti junalla itäiselle merenrannalle, taitaa olla Meripäivät mielessä. Tänään pakkaa pikkukerttunen äitinsä autoon ja hekin lähtevät välillä pois. Amandanäiti tuli käymään, niin pääsevät samaan kyytiin. Harmi kun aurinkoisia lomapäiviä oli niin vähän.
Vajaassa kahdessa viikossa tuntuu kuin vauva olisi kehittynyt valtavasti, meillä kun ei koskaan ole hiljaista eikä yksin tarvitse olla, hän katsoo kissaa ja koiraa ja nauraa kun Amanda ja Pikkumatami hyppivät tai tanssivat ympärillä.
Ellu muisteli miten minä nostin aikoinaan pikkupojat vuorollaan sitterissä tyttöjen huoneeseen katselemaan tyttöjen leikkejä, kyllä niitä piti silti viihdytelläkin. Amandanäiti työnteli toista rattaissa ja Ellu pienempää vaunuissa kuulemma kaikki kesät..en minä vaan sellaista muista.
Amanda jää vielä Pikkumatamin kaveriksi, joten ei ihan hiljaista ole, viisi lautasta katan pöytään omani lisäksi.
catariina
