Näin sanoi emeritusprofessori Holmes Rolston III.
Eihän me missään kansainvälisessä konferenssissa oltu, mentiin vaan "kuokkimaan" kun ohjelmassa oli performanssiesitys Juojärven jäällä luostarin rannassa.
Iltahämärässä auringonlaskun molemmin puolin katselimme hievahtamatta esitystä jäällä. Pikkumieskin oli keskittyneen hilaa. Jälkeenpäin lapset olivat nähneet eri asioita. Toinen näki perhosen kuoriutuvan ja toinen keijun tanssin.
Itse jäin miettimään mitä minä näin. Kolmet tikapuut oli pystytetty jäälle, kolme nuotiota paloi. Taustalla oli alkukantainen laulu, kuin lapin joikua tai jotain etnomusiikkia. Hyvin alkukantaista, puhuttelevaa.
Ensin jotain syntyi: käärö aukeni hiljaa jäällä, nainen nousee ja tanssii jäällä. Sitten nainen synnytti jotakin, iso muna? aukesi, kantoi jotakin lähellä oleville ja lopuksi kiipesi keskimmäisille tikkaille ja pimeys tuli.
"Kansanviisaus, alkuperäiskansojen näkemys tähtitaivaasta ja universumista kiehtoo. Kansojen tarinat ja laulut kertovat pohjantähdestä, hirvistä ja karhuista. Luonnon ja ihmisen perinteinen suhde on nyt uhanalainen. On valtava haaste löytää uudelleen se asenne, joka ihmisellä oli joskus luontoon" (Lainaus Varkauden lehden jutusta)
Esitys pysäytti, mutta vielä itse elämme tässä niin lähellä luontoa, että luonto antaa meille elämyksiä luonnollisin keinoin.
Konferenssi oli varmaan elämys monille kaukaa suuresta maailmasta tulleille.
catariina
