Koululaiset ovat tänä aamuna taas lähteneet. Luistimet, sukset, reput, lapaset, villasukat, pipot löytyivät. Meteli ja nahina on tuttua elämää ja sen kestää kun oma aamuhetki kahvikuppeineen odottaa. Ulkona on vielä pimeä, kissa nukkuu villapeiton päällä, koirakin torkkuu ja näkee kai jäniksistä koiranunta.
Pikkumatami lähti hiukan jännittyneenä kouluun. Päällä oli uusi neule ja lapsi jännitti mitä toiset sanoo. Peläten negatiivisuutta.
Olenkin viime päivinä miettinyt tuota arvostelun oikeutta. Lehdessä oli uutinen miten naisopettajat saavat jatkuvasti kokea ulkomuotoonsa liittyvää ilkeilevää arvostelua. Sitä saa kuulla lasten suusta kotonakin.
Kenellä on lupa loukata toista sillä perusteella, että kyllähän mielipiteensä saa ääneen sanoa. "Minä saan sanoa mitä minä ajattelen" on nykypäivän motto monella.
Laittaisin yhdeksi syylliseksi tällaisen ajattelumaailman syntymiseen median. Moni lapsi kasvaa katsellen päivästä toiseen erilaisia kilpailuja, joissa arvostellaan sanoja säästämättä kuvaruudun molemmin puolin. On luvallista siinä tilanteessa arvostella rajustikin heitä, jotka ovat laittaneet itsensä arvioinnin kohteeksi voittoa ja mahtavaa elämään haaveillessaan.
Kasvattajalta on sitten unohtunut oma roolinsa, kertoa lapselle, että samaa arvostelua ei voi tehdä arkielämässä. Että ihmistä kunnioitetaan ja hänet hyväksytään juuri sen näköisenä kuin hän on.
Minun mielestäni yksi vahvan itsetunnon ja hyvän ihmisyyden merkki on taito olla sanomatta kaikkea mitä ajattelee. Samalla kun harkitsee sanojaan, huomaa negatiivisen ajattelun toista kohtaan vähenevän.
Sain vuosi sitten ystävältäni muosikassin, jossa oli monta vuotta vanha neulepuseron alku Anna-tytölle, joka on nyt jo aikuinen. Tuttu tarina keskenjääneestä työstä siis.
Puserossa oli valmiina takakappale ja lähes koko etukappale. Puikot oli toisessa olkapäässä kiinni. Lankaa oli muutama kerä. Leveät oli kappaleet, mutta kun niitä nyt lopulta aloin katsella niin hahmottui tunika mieleen. Siis neuloin hihat ylhäältä alas paikoilleen, hupulla sain leveän kaula-aukon kasaan, nyöri vyötärölle, siinä leveys kasaantui ja pari taskua. Neule on löysää ja painuu kivasti alaspäin venyen leveyttä pois.
Lankana joku Novitan tekokuitu ja kimallelanka, olisiko 80 luvun alusta? vyötteet hävisi jo. Aina oikeaa neuletta, malli syntyi sovittaen ja tytön kanssa neuvotellen.
Pikkumatami tykkää kiiltävästä, joten toivon, että kukaan koulussa ei pahoita hänen mieltään arvostelemalla uutta vaatetta negatiivisesti.
catariina
