Heräsin  kylmään aamuun. Huoneeni ikkuna oli aivan auki, verhot heiluivat, sade ropisi.
- Vinskiä ei näkynyt missään.
Kiittämätön lurjus koko vanha koira. Karannut ikkunastani.

Eilen illalla käytiin pitkällä lenkillä suolla: Ellu, Debi,  Pikkumatami ja minä sekä Vinski.
Hiljainen sade vihmoi meitä, pehmensi ihoa, ajoi itikat pois. Suo hohti valkoisena suopursuista ja tupasvillasta. Miljoonia  kukkaterttuja ja villatupsuja. Kamera oli kotona! En ole koskaan nähnyt sellaista valkoisuutta. Lisänä suopursun huumaava tuoksu.
Karpalo kukki vaaleanpunaisin kukin mättäillä, hilla alkoi jo lopetella kukintaansa,  katselen onkohan pölytys onnistunut, on ollut niin kylmää.
Pikkumatami  nappasi ulpukan kukan lammen rannalta, uusi tuttavuus sekin oli lapselle.

Joutsen ui kauempana yksin, kuikkapariskunta yhdessä.

Näytän lapselle luonnon  ihmeitä.Yritän häivyttää hänen mielestään  vaikeita asioita, poistaa hänen pelkojaan,  luoda turvallisuutta. Aina uudelleen. "Mitenkäs tämä minun elämäni oikein menee, kun ."
Sunnuntai-iltapäivä  istuttiin sylikkäin, itkettiin, haluttiin pysytellä  lähellä koko ajan. Miten vakuuttaa lapselle, että kaikki on hyvin, että on turvallista, että, että...

Ostin hänelle  suojelusenkelin,  pienen hopeakorun kaulaan. Se toi iloa ja  toivon, että enkeli ketjussaan  vertauskuvana auttaa  häntä taas uudelleen eheytymään, luottamaan että kaikki jatkuu turvallisesti, vaikka eräiden  puheet häntä ahdistavat.

Kissoilla ja koirilla on jatkuva sotatila. Meillä on tämän viikon ajan Amandan kissa Nemo hoidossa. Nemo asustaa täällä työhuoneessa, eikä siedä yhtään koiraa tai meidän kissoja.
Debi jää loppu kesäksi tänne, koiratarhankin se hyväksyi.

Mökissä on taas jätkäenergiaa, yksi renki kotiutui  Pohjanmaalta ja opiskelupaikan saanut tuleva merimies Otto on suunnittelemassa maalipensseliin tarttumista, mutta tänään sataa..piharakennukset saavat vielä odottaa.

Samalla kun kerron lapselle: Katso joutsen ui rauhassa, katso ulpukankukka nousee järven pohjasta, katso suuomuuraimen marja  kasvaa tuohon kukan paikalle, samalla huokaan itsekin  kiittäen, että kaikki on hyvin.

Paitsi, että se vanha koira on karkuteillä, mokomakin.

catariina