Mitä ajan takaa, kysyy varmaan joku. No suomalaisen naisen pukuhistoriaahan minä yritän selitellä.
Pukuhistoria on aina kiehtonut naisia. Museoiden vitriineiden juhlapuvut saavat tavallisen työläisen tuulipuvussaan huokailemaan entisajan ihanuutta. Pieni prinsessa nousee haaveissaan varpailleen tanssin pyörteisiin, -ah sitä ihanaa elämää.
Historialliset kaivaukset ovat tuoneet tutkijoille ja suunnittelijoille mahdollisuuden rekonstruoida hautalöydöistä muinaispuvut tehtäväksemme ja käyttöömme.
Eri paikkakuntien perinteeseen pohjautuvat myös kansallispuvut, joita suunnitellaan koko ajan lisää. Omien juurien mukaan halutaan pukeutua.
Muinaispuku ja kansallispuku ovat tarkoin kanonisoituja. Muutoksia niihin ei sovi tehdä oman mielen mukaan.
Muinaispukua arvostetaan sen korkean käsityöasteen vuoksi. Kankaat kudotaan ja värjätään luonnonväreillä itse. Ompelu suoritetaan neulalla ja langalla ilman ompelukonetta tai saumuria.. korutkin voi itse valmistaa. Kursseille on innostuneita osallistujia.
Kansallispuvussa on jo enemmän vaihtoehtoja, saa valmiita kankaita, voi valita yksinkertaisempaa mallia tai heittäytyä todella vaikeisiin haasteisiin. Ompelukone on luvallinen, saumurin käyttö hiukan niin ja näin.
Vielä jää jäljelle kansanpuku, fereesi, (tai sarafaani) monine muunnelmineen. Sitä ei ole kanonisoitu, vaikka jotkut olisivat halunneet nostaa sen arvoa sillä tavoin.
Olkainhameen materiaali voi olla villaa, puuvillaa, pellavaa jopa silkkiä. Pusero saa olla lyhythihainen tai pitkähihainen, valkea tai vaikka värillinen, kuvioituakin kangasta. Essu kuuluu pukuun ja sekin voi olla värillinen. Ruutua, raitaa, pilkkua, kukkaa, sitä kaikkea oli vanhoissa painokankaissa, joiden arvoa nosti esiäitiemme silmissä se, että ne eivät olleet kotikutoisia.
Joillakin paikkakunnilla oli kaikilla naisilla samanlaiset feresit, eipä se kuitenkaan ollut erityistä paikkunta uskollisuutta. Sattui vaan niin, että kylän kauppias oli hankkinut yhden pakan painokuviollista kukkakangasta, siitä riitti kaikille.
Feresi on monessa paikassa asiakaspalvelussa työasuna Itä-Suomessa. Sellaisena siis aitona kansannaisen asuna. Ompelukoneella ja saumurilla tehty. Iloisen värikäs valkeine puseroineen ja essuineen.
Feresi juhla-asuna voi olla myös käsityötaidon näyte. Kankaat voi kutoa itse, tai vaikka värjätä.
Essunpitsinä voi olla nyplättyä pitsiä, tai essussa voi olla revinnäis tai muuta kirjontaa.
Puseron voi ommella vaikka pellavasta kokonaan käsin. Neulotut pitsit hihansuissa ovat hyvin usein nähtyjä...(joo joo, jos joku muistaa niin kesken on vielä se pitsi )
Itse ompelen feresin puserossa käsin kaula-aukon kaitaleen nurjalta ja käsin muitakin tarkkuutta vaativia yksityiskohtia. Saumuria käytän hyvin vähän, en sivusaumoissa ollankaan, teen ne pussisaumoilla, jolloin kainalotilkut asettuvat kauniisti.
Sain tehdä feresin Marimekon kankaasta, essu ja säpsä ovat tummanpunaista, lähes mustana hehkuvaa taftia, pusero perinteinen, valkoista puuvillaa.
Feresin kumppanina on miehen karjalaispaita, jossa somisteena samaa Marimekkoa..
Näissä yhdistyy juhlavuus ja kansanihmisen vaatetus. Ne kertovat uudesta suomalaisesta kangassuunnittelusta ja vanhasta mallista kantajiensa päällä matkalla ystävyyskaupunkiin Unkarissa.
catariina
.
