Ihanaa -vielä viisi rauhallista aamua, lapset lähtee  vielä tämän viikon ajan kouluun. Amandakin nukkuu vielä.

Tällä viikolla pitäisi sitten saada kaikki mahdollinen tehtyä,  kaikki sellainen, johon tarvitsen /haluan / olen tottunut  saamaan  omaa rauhaa.
Ohjelmassa siis ompelua ja pihatöitä. Tai tarvitsenko niihinkään sen kummemmin omaa rauhaa, jos silmät on selässä ja korvat tarkkana ja teen ompelua tai pihapuuhia  siinä sivussa niin sujuuhan sekin. 
Pakko sujua.

Eilenkin tehtiin yhtä uutta kukkapenkkiä. Kaivoin vanhat turpeet pois, pehmensin maan, lisäsin pussimultaa, tasoitin ja sitten kahdelle apulaiselle kehäkukan siemeniä pussillinen käteen.
Näytin miten reikä tökätään sormella ja miten kämmen mittaa välin. Kehäkukan siemenet on oikein sopivia lasten painaa maahan. Menin hetkeksi toiselle puolelle pihaa, näytti siltä, että homma oli tajuttu ja oli hauskaa. Aloitin perennoiden siirtelyn paikasta toiseen, niin kuuluu aina keväällä tehdä.

Pian kuului: "Mummi,  siemenet loppu jo..." Amandan kohdalla oli kuin konekiväärin tikutusta reikä reijän vieressä, kämmenen mitta oli kiireessä unohtunut. Siemen  kussakin reijässä, odottamassa kasvun antavaa mullan peittoa.
Siemeniä oli kyllä lisääkin,  joten uudestaan..harvennetaan sitten tarpeen mukaan.

Välillä hyppy tramboliiniin, välillä uuden keinun vahdin hurmaa. Se keinun kokoaminen olikin sitten varsinainen tarina, mutta pystyssä on ja turvallisesti ankkuroituna maahan.

Noin sata kertaa muistutin, että pihassa ei voi juosta ilman kenkiä. Nauloja ja lasinpaloja tuntuu löytyvän jatkuvasti. Illalla sitten Pikkumatami  ja tukijoukot ryntää huutaen sisälle : " Mie astuin naulaan ja revin sen itse irti !"  Todistuspalikka,  jossa ruosteinen naula, oli Amandan tärisevässä kädessä. Pieni reikä Pikkumatamin  jalkapohjassa..Verta tuli reilusti, joten toivon, että reikä samalla puhdistui. Hoidettiin se huolellisesti. Toivottavasti ei tulehdu. Miten reipas tyttö kun itse repi naulan irti,  ihmeellistä, tapahtui kai  niin nopeasti, että tyttö ei tajunut mitä teki.
Eikä se oppi varmaan vielä toisille perille mennyt, jokaisen on itse astuttava naulaansa joka kesä.

Äitinä en voi jokaista polkua tasoittaa, en jokaista varoitusta antaa. Lapsi, isompi tai pienempi, valitsee miten astelee elämänsä poluilla.  Äiti  lohduttaa ja hoitaa. Hyväksyy lapsen  askeleet, ne naulaankin astumiset.

Illalla  huomaan, että Debi on tallannut lasten kukkapenkkiä, tasoittelen jäljet pois haravalla, kyllä ne sieltä nousee, kehäkukatkin.

catariina