"Et varmaan muista minua?" Voi miten mielelläni olisin sanonut, että muistan. Päässäni alkoi pyöriä tilanteet, joihin olisin voinut kysyjän yhdistää. Ei mitään yhdistävää tekijää tule mieleen,  kyllä hän  vinkinkin antoi, mutta en tunnistanut.
Tiedän ihmisiä, jotka  ollakseen pahoittamatta toisen mieltä johdattavat keskustelua  vaivihkaa ympäripyöreisiin asioihin etsien samalla muistilokeroistaan keskustelukumppaniansa. Minun oli pakko sanoa, että en tunnista, en muista. Se tuntui kurjalta, siinä hetkessä ei voinut enempää jutella.
Väläys tuntemiseen tuli liian myöhään, hän oli jo lähtenyt pois. Minulla ei ole yhteystietoja, ei edes nimeä.
Tapasimme edellisen kerran  edellisillä messuilla Kuopiossa, silloin juttelimme ja sitä juttua olisi ollut mukava jatkaa. Nyt kävi näin.

Ehkä tähän ikään myös kuuluu etsiä nuoruuden ajan ystäviä. Internet antaa siihen helppoja mahdollisuuksia. Kerran soi puhelimeni: "Tunnetko, tämä on ääni kaukaa nuoruudesta? Olen ajatellut sinua viime aikoina, mitä sinulle kuuluu?" Ja vuodet pyyhkiytyivät pois, palasimme nuoruuden kesiin, jolloin aurinko paistoi ja elämä oli edessä. Löysin  muistojeni laatikosta  vihkoja, joihin me ne kesät kirjoitimme.

Tässä ystävänpäivän alla mietin ystävyyttä näiden kahden  kohtaamani ihmisen  avulla. Nuoruudenystävyyden uusiutuminen on  helppoa, puhutaan vain pois ne vuodet, jotka on jääneet väliin.
Kohdataan uudelleen se aitous, joka meissä nuorena oli. Toinen tuntee minut ja minä tunnen hänet.

Ystävyyden löytäminen  aikuisena on jo paljon vaikeampaa, monet  elämän aikana hankitut roolit ja kokemukset vaikeista ihmissuhteista estävät  avoimuuutta. On pidettävä kiinni omista suojamuureistaan, on pelättävä uskaltaako olla avoin, voiko avoimuus  satuttaa omaa  varjeltua sisintä. Kuitenkin me kaipaamme  mahdollisuutta olla oma itsemme, kokea olevansa hyväksytty juuri tällaisena.
Varoen, varauksellisesti solmimme uusia  tuttavuuksia, joista voi kehittyä syvä ystävyys, jos olemme siihen valmiit.

Mietin tähän hienoa loppulausetta, mutta ei sitä ole. Kuljetaan vierekkäin nettimaailmasta todellisuuteen.

catariina