Muutaman päivän vapaus, valkoiset hanget, tykkylumi puissa. Hiljaisuus, kiireettömyys, ajaton kelloton aika, jolloin arki jäi kotiin.
Ajatukset seuranani hiljaisella kylätiellä. Ensin tulla tyhjäksi, huomata monet turhat murheet, jotka voi jättää pois. Vaikeaa se on, on niin monia asioita, joita pää pyörittelee, turhaan, kun ei mitään voi sillä hetkellä tehdä, mutta niistä on vaikea luopua, tutuista ongelmistaan. Ne ovat turvallisia, niihin on jo tottunut. Vähitellen huomaa kuitenkin luovuttavansa ne, pieni ihminen suuressa valkeassa luonnossa alkaa vapautuaitse tehdyistä kahleistaan.
Ajatusten kristallisoituessa kohti oleellisimpia asioita ilahtuu, niille onkin tilaa. Uutta voimaa, iloa löytyy kevättalven kirkkaista hangista. Oma pienuus, tyhjyys onkin rikkautta.
Paluu kotiin tuntui taas hyvältä. Punatukkainen tyttöni antoi omasta lomastaan minulle lomaa. Sellaista ei voi rahalla ostaa.
catariina
