Nopeasti se kaksi viikkoa loma-aikaa on mennyt. Tänään palasivat loputkin lapset kotiin ja huomenna alkaa taas koulu.
Olin Pikkumatamin kanssa kaksin kotona pari päivää. Ei siivottu, ei  pesty pyykkiä, oltiin rauhassa, katseltiin  vanhoja Kyllitätejä Ylen Elävästäarkistosta ja  opeteltiin virkkaamaan. Juteltiin paljon. Lapsen suusta tulee joskus niin yllättäviä sanoja, jään miettimään mistä ne ovat sinne eksyneet, omia päätelmiä en usko kaiken aina olevan.: "Sinä olet laiska" , totuutta sekin lienee. Mutta haluaisin oppia olemaan laiska tuntematta siitä huonoa omaatuntoa.
"Olet laiska kun et käy töissä.  Onko sinut potkittu pois?"  Makaamme sängyllä kuunnellen radiota. Selitän lapselle,että  minusta on kiva olla kotona, hoitaa häntä ja poikia. Ja että tehdäänhän me messutöitä.
Kyselen, eikö ole kiva kun ei ole kiire lähteä minnekään, kun äiti on aina kotona kun tulet koulusta, kun voidaan  tehdä aina kaikenlaista kotona, kun ei ole pakko lähteä töihin.
Yhteiskunnan työ- ja kiireihanne on  tarttunut lapseen. Myös työstä poispotkiminen ei ehkä kuulu  7-vuotiaan tavalliseen käsitemaailmaan.  Lapsi on turvaton, kaikesta siitä turvasta huolimatta, jota yritän hänelle  antaa.

Juttelemme miten työtä on monenlaista, en voi puhua palkasta, juttelemme vain siitä, että meillä on kaikki mitä me tarvitaan, saa ollakin laiska. Elämä on elämistä, ei suoritus.

Lähdimme myös kirkkoon, lapsi odottaa tuohus kädessä vuoroaan saada sytyttää se, hän odottaa papin  suitsutuksen tuoksua, hän katselee Uuden Valamon kirkon loistoa, hän tuntee, haistaa, näkee, kuulee kaikilla aisteillaan jotakin ihmeellistä, lapsen uskollaan on utelias. Ohi kulkeva tuttu munkki sipaisee tummaa lettipäätä ja lapsen hymy on aito.

Ristisaatto kulkee laulaen järven rantaan, avanto on ristin muotoinen , igumeni kastaa kultaisen ristin jäiseen veteen. Kirkkokansa ottaa vettä pulloihinsa kotiin vietäväksi. Lapsi ihmettelee, ei kyseenalaista mitään.

Juhlamme jatkuu kun menemme luostarin Trapesaan lounaalle, juttelemme tuttujen kanssa, tyttökin löytää luokkatoverinsa.

Tästä on hyvä alkaa  laiskuuden opettelu,  se onkin yksi vaikeimmista asioista. Ollapa oikeissa asioissa laiska, hyväksyä omat tekemisensä ja tekemättä  jättämisensä. Olla välittämättä toisenlaisista  tehokkuuden  arvoista, vaan uskaltaa elää omaa elämäänsä kulkien omaa tietänsä, itse on kompastuessa ylöskin noustava.

catariina