-"Miulla on kielennäytössä aurinko!"  ilmoitti topakka Pikkumatami, kun heräilimme tänä aamuna. Ihan heti ei tällainen mummi-ikäinen aina tajua mistä lapsi puhuu. Aurinkoa ei ole päiväkausiin näkynyt, oli ensimmäinen  haparoiva ajatukseni.
-"Missäs miulla  se myrskypilvi oli?"  -Nyt jo pitää juoda kuppi kahvia että herään, sanoin hätäpäissäni. Rupesi naurattamaan, enkä halunnut nolata lasta.

 Alkoi jo minullakin hahmottua,  ekaluokkalainen taitaa muistella todistustaan, jossa oli aurinkoja  enemmän tai vähemmän pilven peitossa, hauska arvostelumerkintä.
Mutta" kielennäyttö", kyllähän tyttö osaa hyvin veljiään ärsytellä ja pieni punainen kieli on usein komennettu oikeaan paikkaan hampaiden, tai nyt vielä kasvavien etuhampaan alkujen taakse. On hän siinä hyvä. Ihan auringon arvoinen.
Sanana kielennäyttö on tullut tytölle käytännössä siis tutummaksi  kuin kielenkäyttö, josta tajusin tässä olevan kysymys, kun oli sentään kysymys ekasta todistuksesta.

Kyllä sinä osaat hyvin käyttää kieltä, mutta miten sen sanan nyt selittää lapselle, jonka käsitemaailma on vielä hyvin konkreettinen. Pieni kieli heilui lapsen suussa, kun mietin miten sen kielenkäytön selitän.

Väsyttävä pimeä aamu vaihtui aurinkoon, kielennäytöstä se  sai loistonsa.  Peittoineen, kissoineen viereeni aamuyöllä kömpinyt pieni kielenäyttäjä lähti opettelemaan kielenkäyttöä  koulutielle.

Minä taas kerran jäin pohtimaan noiden sanojen syvällisempää merkitystä. Miten usein nettimaailmassa törmää tekstiin, joka on  enemmän kielennäyttöä kuin-käyttöä. Myrskypilviä ne vain synnyttävät ja monen myrskypilven yhtyessä seuraa kaikki mukaansa vievä hirmumyrsky.
Kielenkäytön auringot ja kukkaset lämmittävät ja valaisevat pimeääkin aamua ja päivää, voi jospa lapset  kasvaisivat aurinkoa kielenkäytössään, aikuisena sitä on ehkä jo liian vaikea oppia.

catariina