Tunnettehan Vaahteramäen Eemelin tai Peppi  Pitkätossun, meillä pyörii Eemeli seedee Pikkumatamin  kuunneltavana  ahkerasti,  Peppi on jo   loppuunkulunut.

   Tänään on 100 vuotta Astrid Lindgrenin syntymästä.

 On tehty  jopa hienoa tutkimusta hänen tuotannostaan ja sen vaikutuksista lapsiin.  Minä mietin näitä asioita hellanäären psykologialla. Eemeli olisi varmaan nykypäivän kielellä aadeehoodee ja Peppi varmaan tarvitsisi kolmen ärrän terapiaa : ruokaa, rajoja ja rakkautta. Mutta annan heidän olla sellaisia kuin ovat.
Näen miten tärkeitä he ovat varsinkin sijoituslapsille. Eemelissä  lapsi näkee luvan olla sellainen kuin on, ei tahallaan ilkeä  ja silti häntä vanhemmat ja ehkä se kyläkin rakastaa, vaikka huokailee..
Ja Peppi vahvuudessaan aikuisten maailmaa ja  lastensuojelutätejä vastaan on hyvin tuttu.  Pienen sijoituslapsen elämä on juuri monen vahvan tahon kanssa toimeentulemista. On myös jakauduttava kahden kodin lapseksi ja sitten on se unelmien maailma, jossa ihana oma äiti heiluttaa pilven reunalla ja isä on Kuningas.
 Nuo kuvitelmat muistan omastakin lapsuudestani, jos oikeasti olisinkin ollut joku muu kuin olin.

Me äidit tarvitsemme peppejämme ja eemeleitämme, heitä on ärsyttävä ja  ihana rakastaa

catariina