keskiviikko, 17. lokakuu 2007
Erämaan hiljaisuudessa
Taas kerran sain pakata rinkkani, laittaa vaelluskengät jalkaan ja lähteä erämaahan. Itäisimpään Suomeen, jossa vain harva kulkija liikkuu, vaikka siellä kaikki on niin hyvin järjestetty.
Ei ole pelkoa eksyä poluilta
Puita löytyy nuotioon
Pitkospuut vievät kauas suolle. Tässä Koivusuon luonnonsuojelualuetta.
Jossain erämaassa on vanha metsänvartijan tupa, riihi on auki vaeltajalle
Kauan sitten metsävartija teki työtään ja viljeli pieniä kuokalla tehtyjä suopeltojaan, halla vei monesti sadon ja tarinan mukaan karhu söi ainoan lehmän. Pellot on nyt viisikymmenvuotiasta koivua täynnä, lato on lahonnut, vain kyläsepän tekemä rautainen niittokone on puoliksi suohon vajonneena jäljellä.
Neljä päivää erämaassa, ilman uutisia maailmasta, mukana kaikki tarpellinen. Aikaa kohdata se mitä arjessa ei aina huomaa.
Koitajoki virtaa hiljaa, luonto oli pysähtynyt odottamaan talvea.
catariina