Tarkoitan  uteliaita, ei kun kiinnostuneita! ohikulkijoita. Iltaisin näyteikkunani on valaistu, eilen laitoin  rappusille kolme isoa ruukkua kanervia, ehkä sytytän öljylyhdynkin kuistille. Pari kolme autoa päivässä pysähtyy katsomaan  ikkunaa. Lappunen kertoo, että näyttely avautuu syksyllä.

Mutta, mutta vielä on kaaos sisäpuolella. Pahvilaatikoita ja  lankoja joka puolella. Laatikoita, joita pitäisi kantaa vintille tai  pihavarastoon.
Mitä lopulta tarvitsen esille? No kaiken tietenkin levälleen, siis tarkoitan näkyville, käsille, siihen ikuiseen omaan järjestykseeni, joka ei nyt sovi tähän  Näyttely-Työhuone-Myymälä- ideaan.
Pitäisikö kuitenkin rakentaa kevyt väliseinä erottamaan työhuoneen kaaos.

Joskus kauan sitten yrittäjäkurssin aikaan kävimme tutustumiskäynneillä  pienissä toiminimiyrityksissä. Toiset olivat niin siistejä, aivan viimeisen päälle hienoja, isolla rahalla tehtyjä. Mutta  pääsimme myös kurkistamaan vapaamuotoisempiin työhuoneisiin, joista näki, että ne olivat syntyneet harrastuksen ympärille.

Unelmani syntyy hiljalleen, joka päivä  asettuu jokin paikoilleen. Tänään tein vanhasta verhokapasta reunuksen isoon koriin, jossa on nyt pehmeä peti kissoille, siis tarkoitan tietenkin lankakoria. Kissoille on annettu porttikielto, mutta ei se toimi, näyteikkunassakin on niistä niin mukava köllötellä, patterin lämmittäessä.

Niin,  rakennan hiljakseen omannäköistä tilaa,  puhdetyöpajaa,  lasten askartelunurkkaa, valon ja värin maailmaa langoissa,  keskeneräisyyden luvallisuutta.  Kokemusta jokaiselle joka oven avaa.

catariina