Olen ihmetellyt  ajan lisääntymistä. Vuorokauteen on tullut monta tuntia enemmän aikaa. Kello soi aamulla 6.30 ja illalla menen nukkumaan viimeistää klo 23. Yöunesta ei se aika ole tullut, koska olen näin vanha niin haluan elää hyvin säännöllisesti , yöllä siis nukun, olen jo vuosia nukkunut. Paitsi ne viime vuodet, jolloin heräsin ahdistuneena kolmen neljän aikaan ja sitten väsytti aina aamulla. Siitäkö on  ylimääräisiä tunteja tullut,  kun herää aamulla iloisena ja virkeänä.
-Ehkä siitäkin.

Lapset seisovat talon edessä odottamassa koulubussia klo 7.30, silloin alkaa "oma aikani". Sekin on nyt lisääntynyt kun koulut alkoivat. 

Toistaiseksi oma aika on kulunut järjestelyssä ja tavaroiden purkamisessa muuton jälkeen. Kannoin ison kasan muuttolaatikoita vinttiin ja mitään en ole niistä kaivannut. Ehkä siitäkin on tullut lisää aikaa kun ei ole ympärillä turhia tavaroita siirreltävänä ja siivottavana.

Kauppamatkakin on lyhyempi kuin ennen. Kun on pieni kiva kyläkauppa niin ei kulu aikaa kiertelyyn ja katseluun, vain tarpeellinen tulee ostettua. Taas sain lisää aikaa.

- Messuille lähden Helsingin Wanhaan Satamaan 1-2 syyskuuta. Saan tällä viikolla  kehräämöltä  sen oman lankaeräni, jossa on  karitsanvillaa, villisilkkiä ja angoraa. Joten  siellä on sitten langan ensiesiintyminen. Laitan kuvia ja hintatiedot tänne blogiin  lähipäivinä.

catariina