Lunta sataa silloin tällöin, aurinko paistaa, kylmä tuuli pitää lapsetkin sisällä.  Amanda ja Pikkumatami riehuvat  iloisina tuvassa, munkinsokeria suupielessä ja kattoa kohti pyrkivät muumipallot riemun nostattajina.

Muistan yhden vapun lapsuudesta, no silloin oli tietenkin lämmintä, aurinko paistoi ja minulla oli uusi kesämekko ja polvisukat ja ilmapallo. Menin äidin kanssa kirkonkylän keskukseen kuuntelemaan ohjelmaa:  kirkonportailla lauloi joku kuoro, muuta en muista. Vain sen hyvän lämpimän kevätpäivän, toiveikkaan iloisen tunnelman.  vanhempani olivat eronneet ja olimme äidin kanssa muuttaneet Helsingistä Lempäälään, ensimmäinen kouluvuosi oli takana, äiti oli tehtaassa työssä, elämässä oli uutta toivoa.
 
Sitten on ollut monenlaisia vappuja, hyvin erilaisten lippujen perässä olen marssinut.  Aina uskoen vahvasti kulloiseenkin sanomaan, joukossa on ollut turvallista, joukon ajatuksiin on ollut hyvä yhtyä. Toivo paremmasta maailmasta marssin kertomana on ollut johto-ajatuksena, soi sitten marssilaulussani  virsi,  kansainvälinen tai partiolaulu.

Mietin lippua edelläni tänään, se lienee näkymätön, mutta sitä seuraan, eikä turvani ole enää joukon ajatusmaailmassa.  Millaiseksi ihmiseksi erilaisia lippuja seuraten olen lopulta kasvanut. Oman tieni kulkijaksi, omia valintoja tekeväksi.

Vappumuistelmissa

catarina