Vintin komeroa siivotessani löysin pikkuiset peukalottomat lapaset. Ne on joskus olleet Mahottoman kakaran ensi lapaset.
Minulla oli tapana odotusaikana neuloa jokaiselle odotetulle tulokkaalle jotakin uutta, kahdeksan kertaa. Kolmas lapsi syntyi joulukuun alussa ja silloin oli ruskea muodissa, en tiennyt oliko tyttö tai poika tulossa, joten villalangasta neuloin ruskeaa ja valkoisella kirjoneuleella kevennettynä. Villatakin, myssyn, potkuhousut ja lapaset. Vain lapaset ovat jäljellä.
Aloin etsiä löytyisikö yhtään valokuvaa missä olisi koko puku, ei löytynyt, lienee dioissa. Mutta muutama muu kuva löytyi.
Kuvanäsittelyä en vielä osaa ja nuo pahvinpalaset, ne ei oikein osuneet skannatessa kasvojen kohdalle, mutta kai pojat ymmärtää.
Yläkuvassa pieni kakara paljainjaloin Norjan tuntureilla, toisessa kuvassa päivätorkut irliksen kanssa,
alhaalla " kasper, jesper ja joonatan" kolme vanhinta poikaa ikäjärjestyksessä pari vuotta sitten ja lopuksi kuva merimiehistä kauan sitten, Auran Tähtipojat matkalla saaristoon, mukana mahoton kakara ja nykyinen perämiespoikani partiokamppeineen.
Olen viime päivinä paljon katsellut vanhoja kuvia, järjestellyt ja miettinyt.
- Arjessa on niin monta vaikeaa, ahdistavaa juttua menossa tällä hetkellä noiden sijaislasten asioissa. Kun mietin vuosia taaksepäin, tapaani elää ja kasvaa lasten kanssa, niin tiedän, että vain näin voin toimia. Pojista on kasvanut miehiä, tytöistä naisia, äitejäkin jo.
Sijaisvanhempana en voi tehdä enempää kuin olen omienikaan kanssa tehnyt. Minä riitän itselleni, minun on luotettava, että se riittää kaikkeen muuhunkin.
Pikku lapaset odottaa seuraavaa sukupolvea...
catarina
