Kummallinen hiljaisuus, avaan telkkarin, suljenkin sen  samantien, kerrankin saan olla yksin, ei tähän tarvita mitään ääniä. Kuuntelen kissojen tassuttelua, kynnet ne kai rapisevat puulattialla, koira huokaisee ja kääntää kylkeä sohvannurkassa.
Illalla tarkistin alakerran ovet, että ovat lukossa ja otin pääovelta avaimen pois. Olenkohan koskaan ollut tässä talossa yksin yötä.

Aamulla nukuin hiljaisuudessa parituntia pidempään kuin tavallisesti ja  kun kahvi oli valmis,  avaa joku ulko-oven. Tiesin odottaakin, että Ville, mahdoton kakarani saapuu kotiin.  Mutta, mutta, enkös ottanut avaimen pois ovesta illalla??  Poika  naureskelee, avain on pois, mutta et laittanut ovea lukkoon...

Koira ja kissat kyllä avaavat ovet kahvasta, nyt oli onneksi sen verran pakkasta, että ei niille tullut mieleen lähteä yöllä ulos, siihen kylmyyteen olisin varmaan herännytkin, eivät sentään sulje ovea perässään.

Se eilisestä illasta, hiljaisuus jatkuu, siivoan rauhassa, välillä istun kurkkaamaan blogilistaa,  kommentoin jotakin, iloitsen kommenteista, joita olen Kurpitsasta saanut. Uuden huivin idea kypsyy.

Se tässä käsityöyrittäjän elämässä on niin haastavaa, että aina saa keksiä jotakin uutta, erilaista. Että  tekee tuotteen joka materiaaliltaan, tekniikaltaan, muodoltaan tai jotenkin on erilainen. Että saa jonkun pysähtymään ja kiinnostumaan.

catarina