Rankka messumatka Ouluun on taas takana. Lähes 1000 kilometriä oli ukko roudarina ja mie neuloin pipoa ja sukkaa.
Oli kiva tavata käsityöläistuttuja, tuo messuja kiertävä joukko on lopulta aika pieni, vuosien mittaan on syntynyt monia hyviä ystävyyssuhteita ja aina pitää kuulumiset vaihtaa. Vaikka monella meistä on sama perusvalikoima niin aina  uutta kivaa löytyy jokaisen  osastolta, ihmettelen sitä luovuuden määrää mikä käsityöläisillä on.
Tälläkään kertaa en ostanut mitään, kirjoja hiukan selailin, mutta jätin vielä harkintaan, kun tietää, että samat kirjat  on taas seuraavilla messuilla esillä.
Kotona oli  pärjätty hyvin, talo oli lämmin, siivottukin oli ja lapset tyytyväisiä. Pojat toivat judokisoistaan sekä hopeaa että pronssia, ja se jäi harmittamaan, että ei päässyt seuraamaan kilpailuja katsomoon, mutta tuleehan niitä kisoja taas.

Nyt pyörittelen uusia ajatuksia uusista tuotteista. Kevät on jo kun seuraaville messuille lähden ja silloin ei ehkä enää ole huovutettujen lapasten aika.
Liikeideani on  vain kotimaisten lankojen  ympärillä  ja vaikea on aina villasta siirtyä kevyempään kesälankaan. Villa ja angora on ne mun sydäntä lähinnä kuitenkin aina. Tuntuu, että pellava tai puuvilla ei elä samalla tavalla. Silkki ei taas ole kotimaista, eikä ihan naapuristakaan sitä saa.
Kysyin kerran Viipurilaiselta tuttavalta, onko heillä myynnissä silkkilankaa? - " Kyllä, kyllä minä tuoda näytteen " ja hän toi pienen kerän valkoista kiiltävää lankaa. Tarkistin vielä, että onko tämä nyt ihan oikeaa silkkiperhosen toukan tuottamaa lankaa   - " Eii, ei sellaista, meillä Venäjällä koneet osaa tehdä silkkilankaa..."

Materiaalien viidakossa

catarina