Telkkarista huomasin sivusilmällä, että tulee juttua blogeista. Jäin sitten miettimään tuota yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutuksellisuutta, joista mm. puhuttiin.
Mietin myös mikä on osuuteni molempiin ja totean, että aika huono. Niin kyllähän minä tänne kirjoittelen ja  hirveen paljon käytän aikaa lukemiseenkin, varsinkin kun nyt olen oppinut neule kädessä lukemaan. Mutta kommentteja tulee liian vähän kirjoiteltua, tai oikeastaan en viitsi kirjoittaa sitä samaa mikä on jo sanottu, kun kymmenen on jo kommentoinut ihanaa työtä ihanaksi niin ei sanat enää riitä. Toisaalta tiedän, että se yhdestoistakin kommentti, vaikka samoin sanoin olisi ilahduttava.
En ole myöskään innostunut meemeistä, en  viitsi niitä lukea saati vastata itse. Olisinko kerran vastannut. Selitän itselleni, että tämä on ajankäytön valintaa..
Ja huonoa yhteisöllisyyttä on myös, että en ole kerännyt nappirivejä, en osallistunut mihinkään yhteiseen tempaukseen. En ole neulonut edes yhtään apupupua tai vaakalappua, en pipoa tai sukkia keräykseen. Enkä aloita värikuukausia tai pipoilua. Toisaalta haluaisin, toisaalta tiedän, että nyt ei ole sen aika.

Siis mikä sitten lienen bloginkirjoittajien joukossa, ehkä samanlainen kuin muuallakin elämässä, hiljainen sivustaseurailija. Ihan tosi, aika erakko olen arkisessa elämässäni ja viihdyn erakkona. Teen omia töitäni, omaan tahtiini ja monet  blogien työt  jäävät alitajuntaan  muotoutuen sitten joskus minun näköisekseni. Minusta on upeaa kun jotkut teistä oppii tuntemaan aktiivisina, toisia mukaan vetävinä, innostavina ja niin taitavina  töissään ja sanoissaan. Teidän aktiivisuutenne vetää väkisin mukaan, ainakin ajatuksin.

Meitä on täällä monia ja monenlaisia  ja usein ajattelen heitä, joilla ei ole omaa blogia mutta käyvät uskollisesti vierailulla, joskus kommentilla itsensä ilmaisten. Ja messuillakin on joku itsensä ilmaissut, ihanaa. On mukava tietää, että täällä käydään, että vuorovaikutus voi olla tällaistakin. Että joskus joku ajatus tai käsityö jäisi jollekulle mieleen, että tulisi hyvä olo kun käy kylässä.

Silloin kun tämän aloitin lähes vuosi sitten pelkäsin, että tulee ilkeitä kommentteja, että aina on joku joka haluaa loukata, kuten monilla muilla  avoimilla foorumeilla helposti on. Mutta ilmeisesti me käsityöläiset olemme ihmisinä tavallista ystävällisempiä, ei  halua  olla ilkeä tai  olla osoittamassa mikä olisi ainoa oikea tapa.
Niin oikeasta tavasta tulikin mieleen sukankantapää, nyt olen oppinut tiimalasikantapäänkin ja on seuraavan vaihtoehdon vuoro. Tämäkin on bloginlukijana saatu innostus ja ilmeisesti en ole ainoa.
Siitä kantapääasiasta sitten toiste.

catarina