Miten voikin olla niin pimeää, niin mustaa, niin kuraista. Kaamos tuntuu kaaoksena päästä varpaisiin.
- Tänään se tuli todelliseksi kun Pikkumatami ja Amanda järjestivät oman kaaoksen lastenhuoneeseen. Mikähän älynväläys tuokin oli, kaikki levitettiin heitellen ja kaataen. Rikkinäinen Rangatanga apina valittaa kaiken joukossa, ei sitä saa hiljaiseksi millään. Eikä edes durasellit lopu... Nukenvaatteet ja cd:t, tussikynät ja kaikki lelut..joo-o
Siis kuva on lastenhuoneesta, mutta voisi yhtä hyvin olla minun päästäni, joulunodotuskaaos, tekemättömien töiden kaaos, ennen muuta kipeiden päässä pyörivien asioiden kaaos, pakenen kaikkea, mutta ne eivät pakene minua, siinä ovat läsnä, minussa.
Kaamos pyytää syttyttämään kynttilän, öljylyhdyn, lampun ikkunaan, pimeys huutaa valoa, ajattelen parhaan nettiystävän lausetta: "Valoa on enemmän kuin ikkunasta näkyy.." Totuuden uskominen valon olemassaolosta on välillä niin vaikeaa. Siihen tarvitaan ystäviä.
Ilmoitin Pikkumatamille ja Amandalle, että nyt lähden alakertaan ompelemaan heidän joulujuhlamekkoja ja kun tulen takas niin huone on oltava kunnossa...siis lahjonnan lopetuksen uhkailu, ikuiseen naisellisuuteen vetoaminen, punaisten juhlapukujen himo voitti kaaoksen ja ja lastenhuone on taas siisti.
Ehkä kaamoskin häviää, jonain päivänä ei pimeyttä enää muista.
catarina
