Pitihän sitä käydä  hiukan kurkkaamassa alennusmyyntejäkin. Mehän vietettiin lahjaton joulu, koska tarkoitus on nyt käyttää alennusmyynnit hyväksi nuorison vaatehankinnoissa. Löytyi heti Otolle lasketteluhousut, koska  edessä on hiihtolomaksi luvattu laskettelumatka,  löytyi parit lämpimät kintaat, löytyi laivakokkiEllulle ihana ulkoilutakki. Ja kun löytyi takki niin pitää saada pipo ja toinenkin.

En ole ennen ostanut Foxia, mutta nyt se oli euron halvemmalla, joten olen siis tänään joka välissä taistellut ruskeasta foxista pipoa. Aloitin ylhäältä ensin virkaten, purin tuskalla sen, sitten neuloen ja on se kauheaa lankaa kun ei tiedä missä silmukka on. Puikkoina on viisi sukkapuikkoa olisko numeroa neljä ja puoli kun ohjeessa puhutaan kympin puikoista.
Toinen kerä on myös alesta löytynyt vaaleanpunainen Teddy, joten siis Ellun takissa on  maastokuviossa vaaleanpunaista, ruskeaa ja beessiä. Sen pipon voisi Ellu itse virkata.

Huomenna sitten pakataan tavarat ja siivotaan mökki ja ajetaan kotiin. Oli kiva viettää erilainen joulu, ei ollut oikeastaan mitään odotuksia, ainoastaan lunta toivoimme ja saimme todella hyvän loman.

Joulukirkossa kävimme pienellä joukolla joulupäivänä Paljakkatalossa. Sekin oli hyvin pelkistettyä, kertakäyttöinen valkoinen lakana , joulutähti ja kynttilä olivat ainoat koristeet papin pöydällä, matkaharmooni valitti vanhuuttaan, mutta tuttua enkelitaivaan virttä sai laulaa.

Joulun tunnelma tulee sitä mitä omistamme sisällämme, silloin mikään ulkoinen ei voi sitä särkeä.

catarina