Sillä aikaa kun rentouduin messureissulla Tampereella oli perhe lisääntynyt
Olen sulatellut tässä messuilla päässä pyörineitä ajatuksia. Oli kiva tavata teidät, jotka ilmaisitte itsenne. Ei se ihan itsestään selvyys näin blogimaailmassa ole. Annan sille arvon.
Ihmisjoukko joka messuilla liikkuu on valtavaa, myyjän näkökulmasta katselen ihmisiä kiinnostuneena, jään mielelläni juttelemaan ihan mistä vaan maailman ja taivaan välissä.
Ihmisen kohtaaminen elämän tiellä on aina ainutkertainen hetki, joskus lyhyt katse vain, joskus muutama sana, joskus pidempi juttuhetki. Jotain voi aina jäädä mieleen, yleensä toivon posittivisia hetkiä molemmille.
Messuilla saa kokea monenlaista. Oma kehitys ihmisenä on usein koetuksella, ärsyyntyy tai tuskastuu. Minä jouduin miettimään erästä pientä tapausta. Ei sillä sinänsä ole merkitystä, mutta sillä hetkellä se kolahti ja pani pohtimaan ihmisen ajatuksia.
Annoin väärin rahasta takaisin, annoin kympin liikaa, tajusin sen samalla kun olin sanonut kiitos ja näin miten asiakas laittoi rahat lompakkoonsa. Hän katsoi vaihtorahoja ja lähti kiireesti eteenpäin, minulle jäi tunne, että hän tiesi saaneensa liikaa.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että onneksi näin päin, on todella noloa jos antaa liian vähän takaisin, on minulle niinkin käynyt, mutta jos olen huomannut korjaan kyllä heti ja pyydän rehellisesti anteeksi.
Ehkä asiakas, vanhempi rouva, oli tyytyväinen ja sai ostettua sillä kympillä, joltain toiselta myyjältä jotain omaksi ilokseen, ehkä hän laski, että sillä sai osan pääsymaksua tai päiväkahvit, messuille tulo on asiakkaillekin jo kallista, mutta olisin vaikka mieluummin antanut sen kympin takaisin, jos hän olisi ollut rehellinen.
Tällaisia ajatuksia nousi ensin mieleeni, sitten mietin itseäni, en minä sen parempi ole, teen väärin monta kertaa päivässä, loukkaan sanoillani, jätän jonkun toista ihmistä ilahduttavan asian tekemättä, en voi heittää kiveä kun en ole sen parempi itsekään.
catarina
