Joensuun messut on taas ohi, huonossa kelissä sieltä lähdettiin eri puolille Suomea. Olin niin väsyksissä, että en eilen jaksanut tännekään kirjoitella. Jotakin kuvaa myyjän näkökulmasta taas jäi mieleen.
Asiakashan on aina oikeassa ja asiakas saa sanoa myyjälle mitä ikinä haluaa, pääasiassa sitä onneksi saa jutella ihan asiallisesti, mutta joskus joku onnistuu sanomaan jotakin jonka sitten nielee hymyillen ja sitten tässä purnaan.
-"jos meidän ville laittaisi nuo pohjalliset kenkiinsä niin parin tunnin jälkeen olisi jalat vereslihalla"
Mitä sanoo pohjallisten myyjä noin sairaan lapsen äidille?
Onko minun syyni, että ville on villalle allerginen? Saanko minä tehdä ja myydä villapohjallisia kun on niille allergisia ihmisiä? Ärsyttääkö se pohjallisten olemassaolo niin paljon, että pitää mainita allergiasta?
Vai onko ihmisen aina pakko selittää miksi ei osta? Kun satoja ihmisiä kulkee ostamatta niin miksi ei allergisetkin voi vaan mennä ohi? Minua ei tippaakaan kiinnosta miksi joku ei osta, en tyrkytä, en ole vailla pohjallisallergisten euroja.
En nyt halua ketään allergista lukijaani syyllistää, se on kurjaa, ja ei niin kaukana omasta perheestänikään. kunhan vaan purnaan.
Sitten taas oli joku hyvä ihminen joka sai pahan olon kun minulla oli neule kädessä pyhäaamuna.
Sain kuulla, että ei pyhäpäivänä saa tehdä töitä. Hän oli kyllä itse myymässä. Olen aina tehnyt työtä arjet ja pyhät. Sairaanhoitajana, seurakunnan työntekijänä, sosiaalityössä..ja nyt kun olen ammatiltanikin äiti 24 tuntia ympäri viikon, kuukauden, vuoden. Minun lepopäivän pyhittämiseni on hyvin alkutekijöissään, mutta jos oppisin edes sen, että en loukkaisi tai loukkaantuisi pyhäpäivänä.
Iloistakin asiaa messuilla oli, sellaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta monen hyvän käsityöläistoverin kanssa.
Sitä aina tutustuu paremmin niihin myyjiin, joilla on paikka vieressä, ja vähitellen tuntee yhä paremmin sen pienen joukon, joka messuja kiertää.
Sunnuntaiaamuna kun menin vetämään peittoja pöytäni päältä pois, ja samalla huikkasin hyviä huomenia ja mitä kuuluu sanoja, niin vastapäätä istui Johannes kojussaan värikkäiden lankojensa keskellä. Vastaus oli lakooninen, "Masentaa vaan , kun ei ne osta mun lankoja..." sanoin pari sanaa ja siirryin ottamaan neulettani pussistaan. Silloin välähti mieleeni, että Neulontalistalla oli keskusteltu hiljattain aiheesta - onko neulovia miehiä. Ja valonvälähdys päässäni leimahti, edessäni istuu lankakasoissa mies, onko siinä ilmielävä Neulova Mies. No siis hyppäsin ylös ja kysymään Johannekselta, osaatkos neuloa, tai kutoa kuten he pohjanmaalla sanoo. Johannes kaivoi oranssisen neuleenalun, jossa oli pyöröpuikko kiinni, -on tätä joku joskus yrittänyt minulle opettaa.
Ja hetken kuluttua neule oli oikeinpäin kädessä:
Ilme jo kertoo miten neulominen vie pois masennuksen..ja arvatkaas hymyilivätkö kaikki ohikulkijatkin...Hymy tarttuu, jatkakaamme sitä eteenpäin.
Terveisiä siis Johannekselle, siitä se alkaa taikasormien työ, ja rakkaat blogini lukijat kyse on siis Johanneksen Villapellavalangasta, tämä ei ole maksettu mainos vaan luvalla julkaistu kuva.
catarina
