Kyllä kai voin tän jo julkaista vaikka Amandanäiti ei ole vielä lahjaansa saanut.

211637.jpg

Mallin siis piti olla  lauran blogista imitaatio BB:n Tiinan piposta,  mutta mutta:

Alku meni ihan hyvin siis  langaksi otin sen halpis Novitan Mondo langan  ja tein ihan ohjeen mukaan  luomisen ja kaksi kerrosta.

Sitten tuli joku  keskeytys ja kun myöhemmin jatkoin niin unohdin, että piti tehdä  silmukoiden siirtelyä vain joka toisella kerroksella, minä siirtelin silmukkaa joka kerroksella..Ja jostain syystä mun silmukat oli  siten  että nurja silmukka tuli otettua vasemmasta reunasta , jolloin se  näyttää nurjalta puolelta kierretyltä silmukalta. Samalla koko neule tuli tiiviimpää ja todella paksua, melkein kuin  kaksinkertaista. Puikkona mulla oli ensin vitosen pyörö, sitten sukkapuikot. Lankaa kuluikin 1½ kerää.

Loppukavennukset aloitin ohjeen mukaan, mutta jatkoin sitten näppituntumalla.

Kukkasen virkkasin Novitan Woolista, seitsemän helmeä  virkkasin  ensin keskustaan. Kokeilin sitä tapaa, että otetaan lanka hyvin pienellä koukulla helmen läpi ja silmukka syntyy siitä. En siis pujotellut helmiä etukäteen lankaan.

Sen verran jäi harmittamaan tuo hyvän ohjeen  kanssa söhliminen, että taidan tehdä vielä toisenkin  samanlaisen, -ihan oikealla tavalla, tuota lankaa erisävyissä tuli hamstrattua  tyttärien pipoja varten, kelpaakos tytöille tiimipipot nyt kun "nuorena" ei kelvannut?

Pitää tosin laskea aloitussilmukat uudelleen, tuolle langalle  ilman niitä nurjan silmukan kiertoja 80 aloitussilmukkaa on hiukan liikaa.

catarina