Tänään oli taas käynti Joen kaupungissa. Syksyinen ruskamaisema, muuttolinnut auroissa ja välillä tihkusta isoiksi pisaroiksi muuttuva sade - toivat syksyn tunnelmaa.
Ihailin syksyn värejä puissa ja ukko totesi vierellä, että seuraava syysmyrsky ne tiputtaa. Ehkä hän on pessimisti ennakoiden kaiken negatiivisen, minä taas toivon optimistin tavoin ja se antaa voimaa.
Oli vaikeiden asioiden päivä, puolitoista tuntia pohdimme taas erään lapsen asioita, tuntuu että se vastaa 10 tunnin fyysistä työtä. Onneksi on tuo työnohjauspaikka, jossa saamme käydä purkamassa milloin mitäkin. Kissa on vaan karvoineen nostettava pöydälle, minä mieluummin lykkäisin ja odottaisin, ukko on sitä mieltä, että turhaan sitä enää öitä valvotaan, puhumalla ja purkamalla ne asiat helpottuvat ja kotiin oli posti tuonut sillä aikaa taas yhden uuden vastaanottoajan lapselle, joten asia etenee. Työnohjaus antaa rohkeutta taisteluun lapsen puolesta.
Jotta tuo otsikko ei ihan olisi vain teoriaa ja verauskuvaa niin siis tässä kissa, mutta lattialla.
Pikkuisen vielä puuttuu piposta, jonka olisi pitänyt olla tänään syntymäpäiväsankarin päässä. Onneksi Amandanäiti viettää juhliaan muualla ja mulle jäi aikaa saada pipo valmiiksi.
catarina
