Muistatteko tuon leikin? Jossain sitä on sanottu myös nimellä juoru, lienee sillä muitakin nimiä. Minä opin lapsena leikkimään "rikkinäistä puhelinta" näin: Lapset ovat piirissä ja aloittaja kuiskaa sanan tai kaksi vieressä seisojan korvaan. Kukin kuulee jotakin, jonka sitten kuiskaa eteenpäin seuraavalle ja piirin viimeinen sanoo ääneen mitä hän kuuli. Alkuperäisestä totuudesta ollaan jo hyvin kaukana. Hauskoja virheitä nauretaan yhdessä ja ihmetellään että miten juttu muuttuu. Minähän sanoin sinulle kissa ja sinäkö kuulitkin pissa...Jo muutamankin lapsen kanssa se on hauska leikki vaikka synttäreillä.
Toimin jossain elämänvaiheessa myös partiojohtajana ja tuo leikki kuului partion kasvatusohjelmaan. Siinä tulee niin selvästi, hauskan konkreettisesti, meidän ihmisten taito kuunnella ja kertoa mitä kuulimme. Elämässäkin se on näin. Ihmisen asenteesta, hänen rehellisyydestäänkin riippuu lähteekö seuravaan korvaan negatiivisen sävyinen, ympäristöä myrkyttävä ja ihmissuhteita rikkova kuiskaus, vai pyrkiikö kuulija selittämään kuulemaansa parhainpäin ja sitä viestiä eteenpäin vieden.
Tänään olimme hyvässä palaverissa, tuntuu turvalliselta kun saa tukea kasvattajana. Vaikka mekin jo muutamama lapsi on ihan vaistolla kasvatettu maailmaan selviytymään, niin on ihan eri asia olla kasvattajana lapsille, joiden alkuvaiheet jo ovat olleet vaikeat, eihän he muuten meillä olisikaan. Tässä työssä sitten oppii hakemaan kaiken mahdollisen asiantuntija-avun oman persoonallisen tapansa ja vaistonsa avuksi.
Tässä toivottavasti kasvaa itsekin ihmisenä, vaikka joskus mietin, että miksiköhän näin vaikeaa koulua pitää käydä.
catarina
