Hallatar haastoi runomeemiin. Sepä innosti heti, ajoittain luen runoja, nyt on ollut vähemmän runoinen kausi.
Lapsuuden kodissani oli kaksi runokirjaa Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia. Ja siitä alkoi tutustuminen runouteen, synkästi, vakavasti.
Ensimmäinen runoni on siis lapsuudesta asti vaikuttanut , eli elämänvaiheissa aina eri tavoin koskettava:
PALLOKENTÄLLÄ
Uuno Kailas (1928)
Näin: pallokentän laitaan
eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen.
Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat norkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.
Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.
Ilost, innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puidenlatvoja päin.
Rajaviivan takaa milloin
joku rohkeni juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois --
kuin jättänyt ramman ruumiin
olis sielu poikasen
ja syöksynyt kilpasille
kera toisten, riemuiten.
Hän askelen astui -- mutta
kuin unesta havahtain
näki itsensä... Oikea jalka
oli kuihtunut tynkä vain.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen,
vaan lehmuksen alla seisoi
eräs raajarikkoinen,
joka, ruumis tärisevänä,
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois. --
Yhä riemukas huuto kiiri,
yhä kirkas nauru soi
yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi.
Toinen runoni on myös monelle tuttu, minuun se kolahti murrosiän jälkeen ammattia valitessani
Aale Tynni: Kaarisilta
Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."
Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"
Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."
Kolmas runo kuuluu vuosiin äitinä, sijaisäitinä, mummona:
MERITÄHTI
Eli merenpohjassa Meritähti
tuhat tonnia vettä yllä.
- Minä jaksan kyllä,
sanoi Meritähti.
- On terävät sakarat,
ja litteät pakarat
ja paineenkestävät kakarat!
Kirsi Kunnas, WSOY 1991
Ja Maaria Leinonen on aikuisiän löytöni , muutaman vuoden takaa tämäkin:
" Aina "
aina
olen pelännyt hyviä ihmisiä.
Sitä oikeassaolemisen varmuutta
joka tekee kovaksi.
Armottomaksi.
Etsivät, kyselevät
veljeni ja sisareni,
erehtyväiset
eksyläiset,
samaa sukua olemme
turvassa toistemme lähellä:
ei haavaisin sormin
voi poimia kiviä
toisten kivittämiseksi."
Viidennen runon valinta olikin vaikea. Jotain tämän hetken tunnelmaa hain, Liisa Laukkarista, Helena Anhavaa, Tommy Tabermannia, monia oli mielessäni, mutta olkoon kuitenkin tämä hauska pieni ajatus:
|
"Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun" Eeva Kilpi En nyt jatka kenellekään tätä runomeemiä, on tuossa noita suosikkilistalla monia, joiden blogeissa olen näitä jo lukenut. kiitos Hallatar, vietin kivan iltahetken näitä ajatellen. catarina |
