Se millaisia kuvia ihminen lomallaan ottaa kertonee katsojalle paljonkin. Siis tässä lyhyt kuvatarina. Käytin laiskana kännykkäkameraa, harmittaa nyt, kuvat olisivat olleet parempia oikealla kameralla.
Tällaisia näkötorneja (alhaaltapäin kuvattuna) löytyy vaellupolkujen varrelta, kahteen kiipesimme. Ei ole tarkoitettu korkeanpaikan kammoisille, senverran on avoimia..Mutta maisemat on upeita puunlatvojen tasalla. Kirkkaalla säällä näkyy n. 50 kilometrin päähän.
Tässä aamu kuudelta lampi, jonka rannalla eräs yöpymiskota. Katselin pitkään kimeästi kirkuvan haukan ja variksen lentotaistelua, oli ehkä pesänpuolustus variksella huolena.
Tässä on metsälähde, jonka joku oli kattanut. Musta onkalo on siis vettä täynnä. Lähistöllä oli kivisiä talon perustuksia, mutta lähde oli ainoa mitä oli muinaisista asukkaista jäänyt. Vesi oli kirkasta ja kahvin maku lähdeveteen keitettynä mustalla nuotiopannulla, se on kyllä kokemisen arvoinen.
Tässä eräs tarina, jonka voi kuvitella. Ihmiset ovat jo poissa, muistaneeko edes kukaan heitä enää. Ei tiedä vaeltaja kenen muinaisella pihalla hän astelee. Talon perustukset ovat n.3x 3 metriä, luonnonkiveä, vain uunin raato on pystyssä, hirret ovat jo lahonneet, pärekatto hävinnyt. Lähistöllä on villiintyneinä lupiineita, karjalanruusuja, punaisia viinimarjapensaita, on omenapuu -puoliksi lahonnut, mutta muutama raakile ränsistyneillä oksillaan. Kivisiä ovat Pohjois-Savon kaskimaiden pellot olleet. Miten ihmeessä on jyvä kolonsa löytänyt kasvaakseen kivisillä rinteillä hallaa paossa ?
Vanhat kaskimaat kasvavat nyt tukkipuuta ja kun metsä on hakattu tuotantoon niin alkaa uusi kasvu: vadelmaa ja horsmaa. Tässä kuvassa on horsmapellolla yksi valkoinen yksilö, luonto yllättää katsojansa aina. Näitä ei löydä moottoritiellä kiitävä kiireinen kulkija.
Ja tässä kiveen hakattuja rajamerkintöjä 400 vuoden takaa.
Meillä on kaunis kotimaa, toivottavasti sen kauneus löytyy tulevillekin sukupolville.
catarina
