Maalaiselämä on äänekästä, sitä on pysähdyttävä kuuntelemaan lasten riemukkaan melun yli. Vielä kukkuu käki,vaikka on jo kesä täysillä, taisi joku jäädä sinkuksi ja yrittää viimeisiä mahdollisuuksiaan :"kukkuu eikö ole ketään..."
Vielä huutaa härkälintu järvellä, taitaa poikiaan paimentaa, satakielen laulu on aina kuin konserttia ja joku kerttunenkin kuuluu, niitä en erota toisistaan. Taivaanvuohi mäkättää korkeuksissa, se on lapsista hauskaa.
Lokit kirkuvat ja tappelevat kaloista , muistan Lokki Joonatanin filosofiaa niitä katsellessani, onkohan minunkin lentoni erilainen. Aina ei tunnu tarpeelliselta tapella samassa joukossa muiden kanssa yhdentekevistä asioista.
Mutta harakanpoikaset ovat hävinneet. Vuosikausien ajan ne herättivät meidät aamuvarhain harakkaleikillään makuuhuoneen ikkunan alla. Se on kyllä kauniisti sanottuna ärsyttävää räkätystä. Miksiköhän harakka on saanut määrätynlaisen leiman ja joskus jopa joitakin tyttösiä on harakkaan verrattu, hän joka on harakkaherätyksen saanut ei ihmettele.
Olisivatkohan ne muuttaneet jonnekin.
catarina
