Monella paikkakunnalla on ukkostanut ja satanut, meillä oli kaunis ilma, hiukan ripotteli illalla, mutta ei haitannut edes nuotioiltaa.
En ole halunnut pihaan grilliä, en kesäkeittiötä. Minulla on tuvassa hyvä keittiö, miksi pitäisi laittaa ulkona grilliruokaa. Se ei kiinnosta minua ja minä olen talon ainoa ruuanlaittaja paitsi silloin kun kokkityttö on maissa.
Meillä on sen sijaan nuotiopaikka. Olen nuoruudessa viettänyt monet ikimuistoiset nuotioillat seurakuntaleireillä ja partiossa: harmaaseen villahuopaan kääriytyneenä pimenevässä elokuun illassa hiljaa hiipuvan nuotion äärellä, ehkä joku näppäilee kitaraa , ehkä iltalaulua hyräillään.
Ja sitä tunnelmaa ei saavuteta grillin äärellä. Nuotiolla me paistetaan tikun nokassa makkaraa ja tikkupullaa ja mikään ei voita pitkävartista nuotiolettupannua ja letunpaiston hauskuutta. Ja siinä voi istua tulen liekkiä katsellen, hiilloksen sammumista katsellen, kunnes hyttyset ajavat pois.
Yhteinen ilta ei aina ole niin kovin rauhallinen, lapset tappelee ja makkarat putoilee tikun nokasta, tänään paarmatkin häiritsivät. Mutta siinä on kuitenkin jotakin enemmän kuin pelkkä makkaran syöminen.
Penkit ( halkaistut tukin rungot,) alkavat jo lahota, niissä pesii muurahaisyhdyskuntia, ja nuotiopaikan notkelma uhkaa muuttua ukon suihkulähdelammikoksi. Mutta tänään se oli vielä iltaistumisemme tunnelmapaikka. Seitsemän lapsen ja seitsemän aikuisen.
tunnelmallista valoisuuden juhlaa
catarina
