Sateinen juhannusaatto vei pois kulovaroituksen ja saatiin  illalla kokko poltettua. Kokkoon kerätään aina vuoden ajan  kaikenlaista risua ym mitä tontilta löytyy, sitten ennen sen polttamista pitää tarkistaa, ettei siinä ole linnunpesiä, joskus on kokon polttaminen jäänyt syksyyn linnunpoikasten vuoksi. Kerran kokon polttaminen  tapahtui vasta kolme vuotta keräämisen aloittamisesta, oli linnunpesiä ja oli  kulovaroitus ja kokko vain kasvoi.

109456.jpg

 Juhannusruusukin kukki ensimmäistä kertaa. Siirsin sen taimet Merimiespojan vanhan talon pihalta, ovat sellaista  yksinkertaista lajiketta ja tuoksuvat huumaavasti. Tuossa  se saa levitä rauhassa ja kaunistaa kiveä, joka on ns.parkkipaikalla pihassamme.

109458.jpg

Kokkoa katsellessa kuului rapinaa vuorenkilpien joukosta ja kun  kurkistin sinne niin  näin tällaisen puusta pudonneen.

109457.jpg

Talitintin poikanen, -se ei vielä osaa lentää, räpisteli vain lehtien suojaan.

Hyvää Juhannuksen jatkoa kaikille.

catarina