Neljän päivän aikana tuli auton mittariin 1670 kilometriä, mie ajoin parisataa ja " roudari" kaiken muun. Olin tietenkin olevinani ahkera ja neuloin ponchoja koko ajan. Messureissu myymään Turkuun ja työmatka heti perään Kuopioon ja vielä nyt illalla poikien kuljetus judoharjoituksiin.Huh.
En muistanutkaan, miten kuraista ja likaista Turussa tähän aikaan keväästä on, kun täällä vielä on valkeat hanget ja kirkkaat jääpuikot. Onhan siitä jo 17 vuotta kun Varsinais-Suomesta muutimme tänne itään.
Cumuluksen ikkunasta katselin Puistokadulle päin, jossa joskus asuttiin, mietin, että tuossa työntelin Susannaa vaunuissa kauan, kauan sitten.
Niin käsityömessut. Olihan niissä paljon positiivista, vaikka se mitä odotin saavani myytyä ei toteutunut. Enkä ostanutkaan mitään toisilta myyjiltä, näkyyhän sama joukko taas parin viikon kuluttua Jyväskylässä ja sitten taas jossain muualla. Mitään messuja ei voi jättää väliin, koska jos jossain olisikin se huippujuttu, se on kuin lottoamista, pakko kulkea, kun on aloittanut...
Pari ostosta kuitenkin tein, ostin antiikkimessuilta lelupuolelta puisen pääsiäismunan, josta myyjä sanoi, että venäläinen vanha muna. No näin sen heti, että siinä lukee teksti "Kaikkivaltias" ihan selvällä suomenkielellä. Se on käsin ikonitekniikalla tehty ja hyvin taitavan tekijän työ. Kaksi euroa! Löytö siis.
Ja sitten näin sukankutimen asiakkaalla ja se sukka oli aloitettu varpaasta. No minähän heti kysymään ja katsomaan, ja sukassa oli silmukkamerkkikin, joista olen kuullut puhuttavan.. ja hetken kuluttua huomasin saavani silmukkamerkin lahjaksi ja sain ostaa langanpäättelijän... Ihanaa, vain käsityömessuilla voi tällaista tapahtua.
Juuri se on tässä elämässä tärkeää, että osaa "avata oven". Ei siinä mitään menetä, elämä vaan antaa hetken, joka kannattaa ottaa vastaa. Joku kurkkii ovenraossa koko ikänsä..
Näin minulle käy usein, näin olen saanut elämäni tärkeimmät ystävät, -kun alkaa vaan puhua. Kerran Uuden Valamon kirkossa seisoi vierelläni ihminen jolla oli samanlaiset kengät, se nauratti minua ja aloimme jutella, siitä on jo kymmenen vuotta, ja olemme toisillemme tärkeitä ystäviä ja mikä ihmeellisintä samaa sukujuurta Pohjoiskarjalasta.
Otsikossa on myös sana huopasormus. Sen minulle sanoi myös hyvin mielenkiintoinen käsityöalan ammattilainen, juttelimme pitkään sienivärjäyksistä ym. Nyt pohdin miten tehdään huovutettu sormus. Luulen, että ei siinä ole mahdollisuuksia myyntituotteeksi, taitaa olla liian työläs = hinta nousee liian korkeaksi, en ole kenelläkään nähnyt, mutta on se sen verran haastava juttu, että ehkä sen vielä kokeilen. Onhan niitä tuohisiakin sormuksia.
Niin, että lopultakin messut olivat hyvät, sai uutta ajateltavaa, sai tavata kivoja ihmisiä, ja oli ihana palata kotiin torkkuen auton kyydissä kun roudari jaksoi kuljettaa huonossa kelissä.
catarina
