Viikon pyöräilyreissu on ohi.  Kilometrejä kertyi polkupyörän mittariin vähän toistasataa. Ei siis mikään urakkareissu. Ilmat oli hyvät ja reitti sopiva. Matkaa olin suunnitellut jo kauan (ja  nyt alkaa seuraavan pyöräilyreissun suunnittelu.) No  tämä tehtiin sillain kevyesti, eli meillä oli autot (pakettiauto ja henkilöauto) ja varusteet kulki autoissa, ja välillä pyörätkin.  Ensin etsittiin sopiva yöpymispaikka, sitten suunniteltiin pyöräilyreitti sen ympärille. Kyläteitä, hiekkaisia tai  maastopolkuja, sekä metsä-autoteitä.Yöpymiseen  löysimme hyvät kodat pienten järvien tai lampien rannoilta. Ruokaa laitettiin pakissa nuotiolla tai trangialla maastossa. Palasivat nuoruuden partiovuodet mieleen. Ja reissun kustannukset olivat todella  kukkaroystävälliset, jos ei lasketa pyörän ja muiden puuttuneiden tarvikkeiden hankintaa niin ruokaan, polttoaineeseen ym kului  12.40 euroa päivässä jokaiselta.

Kiipesimme Suomen korkeimmalla saarella näkötorniin  ja toisessa paikassa  löysimme 400 vuotta vanhat rajamerkinnät Pähkinäsaaren rauhan ajalta hakattuina kiviin. Siinä sitten mietin miten sekin on ollut monimutkaista. Eri  puolilta Suomea on viranomaiset ratsain ja seuruein matkustanut hakkaamaan kiviin  tunnuksiaan. Ja saman myös tekivät silloisen Venäjän rajanmerkitsijät. Ei ne merkinnät ihan hetkessä sinne kiviinkään syntyneet, -laitan kuvia  niistä. Ja sitten joku hölmö nykypäivän suomalainen  on  mennyt hakkaamaan saman kiven  reunaan omasta käynnistään todisteen, hänen puolestaan häpesin.

Kansallismaiseman nimikkeen on saanut Suomessa muutama paikka, en  tarkkaan tiedä mistä se maine tulee, mutta yhden kansallismaisemaksi mainitun taas tapasimme: Väisälänmäki, jota Halosten taiteilijaveljekset ovat ikuistaneet.

Toki myös yksi sadepäivä käytettiin taidemuseoon ja kesänäyttelyyn tutustumassa.

Ilmeisesti EU on tuonut rahaa  retkeily ja virkistysreittien rakentamiseen, polut on hyvin merkitty, laavuja  tulentekopaikkoineen ja kotia joissa on hyvä  kulkijan yöpyäkin on  tasaisin välimatkoin. Löytyy lähde, josta voi juoda ja on merkitty kievarit joista voi kysyä yösijaa ja saunaa.

Eräs  entinen kyläkoulu oli muutettu  maaseudun Kievariksi, soitimme ja kysyimme saunamahdollisuutta. Isäntä vastasi puhelimeen traktorinpörinässä :" En mie kehtää nyt pellolta lähteä pois, mutta jos sauna ei ole lämmin niin sen saa lämmittää, siellä on puut valmiina, ja  pihakodassa saa yöpyäkin"- Kun kysyimme  mitä maksaisi niin vastaus oli, " Voe tokkiinsa kylpekää vaan jos halluutte, ei se mitään maksa, ja voi siellä Kievarissa se sauna olla lämpimänäkin jo, kun sinne on nyt majoitettu 30 venäläistä  marjanpoimijaa, kyllä ne enklantia hiukan ossoo.."

No jostain kumman syystä me kuitenkin valittiin reitiltä seuraava  erämaalaavu lampineen, jossa ei ollut  ketään ...

Olen  vuosien aikana paljon kulkenut Pohjois-Karjalan, Kainuun ja nyt Pohjois-Savon maisemissa ja monin paikoin ne luonnonkauneudellaan voittavat Lapin tunturimaisemat, joissa ennen halusin liikkua.  Ihminen on kai joukkosielu, sinne pitää menne missä kaikki muutkin käyvät vaeltamassa, nämä tuntemattomat,  rauhalliset reitit  ovat helposti saavutettavissa, niitä on lähes joka puolella Suomenmaata, mutta on hienompaa sanoa olleensa vaeltamassa vaikka  Sevettijärvellä kuin Lapinlahdella.

catarina