Vuosikymmenten aikana on kertynyt erinäisiä jouluohjeita iso mapillinen. Jouluvalmisteluuni on aina kuulunut noiden lehtien ja ohjevihkosten selaaminen.
Mitähän oikeastaan etsin, kun jouluvalmisteluni ovat vain perinteiset, vain aina ne samat, ne lapsuuskodin jouluohjeet vain tuovat minulle joulun.
Selaan innokkaan apulaiseni kanssa taas lehtiä. Jos porkkanalaatikko olisikin tänä vuonna ohraryyneillä tehty, jos ässäpipareihin lisäisi pikakahvia niin niistä tulisi kuulemma pikantin makuisia.
Jos innostuisin kokeilemaan jotakin uutta, miltä kalahyytelö tai maksapatee maistuisi? Näyttää ihanalta lehden kuvissa. -Enpä usko, että jaksan. Hyvä kun saan kaikki perinteiset valmiiksi, ei jääkaappiinkaan mahdu monenlaisia herkkuja.
Mainoksia, lehtiä satoine ohjeineen ja netin sisustus- tai ruokablogeja, kauppojen tarjontaa katsellessa, riittämättömyys aikoo vallata. Vaikka tiedän, että meidän pojille ja muille kotiin tuleville lapsille tärkeintä jouluruokaa on ne vanhat ja perinteiset, kunhan kinkkua ja laatikoita on tarpeeksi ja voimme kokoontua yhteen.
Oman perinteen luominen erilaisiin juhliin on tärkeää. Ihminen kokee perinteet turvallisina, yhä uudelleen toistuvina. Joulu valmisteluineen on tärkeää yhdessäoloa, perinne siirtyy lapsille ja lastenlapsille, jokainen muokkaa sitä omalla tavallaan.
Pikkumatami löytää lehdistä mitä upeampia piparkakkutalojen ohjeita. Moneen vuoteen en ole piparimökkiä rakentanutkaan, isot tytöt niitä taitavasti kasasivat aikoinaan juuri näiden lehtien ohjeista. Katselen ympärilleni, voi, ei ole mökkini keittiössä yhtään paikkaa, johon piparimökki mahtuisi esille, miten sen selitän lapselle, jonka mielestä se olisi todella ihana.
Ja taas kerran päätän, että aloitan lahjojen valmistamisen jo ekana arkipäivänä joulun jälkeen, jotta ei olisi näin viime tipan kiire. Kiirettä kai tarvitsen, saanhan silloin kokea olevani oikea jouluihminen, joka tekee mahdollisimman paljon itse, riittääkö se minulle mitä tänä vuonna saan valmiiksi. Päätän, että se riittää.
Nautitaan iloisesti kiireestä.
catariina
