Ajoin eilen pikareissun Itäiseen merenrantakaupunkiin. Yli 600 km.

Nyt tuntuu niskassa ja hartioissa ( siis ei neulomista muutamaan päivään )  mutta en ehtinyt olla yön yli. Kerttunen äiteineen palasi kotiinsa kahden viikon mummolalomalta ja samalla reissulla juotiin yhdet yksivuotiaan taaperon synttärikahvitkin.

Läppärini suostuu antamaan Mahottoman kakaran hoidossa kaiken  sisältönsä talteen, mutta uusi on hankittava. Toistaiseksi kuitenkin siis kuvatonta juttua silloin tällöin.

Meidän  kesäohjelmaa rytmittää Pikkumatamin kesäteatteriin osallistuminen, nyt on harjoituskausi  ja heinäkuussa Karvion kesäteatterissa nähdään miten kyläkoulua lopetetaan.

kasvimaa odottaa sadetta, hiukan äsken ropisi, mutta kun  pari viikkoa on ollut ihan kuivaa, ei vielä kunnolla kastellut.

catariina