Oikeastaan Baktus, mukaeltuna.
Kolme olen Baktuksia  tehnyt aikaisemmin  oikean Strikkelisan ohjeen mukaan, tämä piti  miettiä niin, että lanka riittää ja olisi  niskan kohdalta  taiteltavissa kaksinkerroin. Pientä huivia minulla ei olekaan. Tämä painaa 47 grammaa, eikä pätkääkään jäänyt, siitä ihana malli tuo  Baktus on.

Sain alkusyksyllä  pienen kerän villalankaa, pehmeää, kutittamatonta, vanhaa  hyvää todellista laatulankaa.  Siihen on keritty yhteen vanhoja kansallispukulankoja kolme säiettä, joista yksi on flammuvärjätty.  Täysin uniikki  kerä.

Näin aamuhämärissä oli vaikea löytää  kuvaa, jossa langan väri olisi edes  hiukan oikea. Tuollainen myttykuva siis tällä kertaa. Flammuvärjäys näkyy vaaleina pilkkuina.

Kunhan pääsen taas kaupunkiin pitää ostaa pyykin- ja hiustenhuuhteluaineita ja kylvettää eilisen postauksen villatakki, kiitos kaikista kommenteista,  yritetään pehmennellä sitä.

Nyt lähden Pikkumatamin kanssa kouluun, kyläkoulussa on rokotuspäivä ja minullekin lupasivat  siellä samalla rokotuksen, kun olen jonkinlaista hoitohenkilökuntaa :-)

catariina