Kuntoutuskurssin ohjelmassa oli monenlaista. Päässäni pyöri vammaispalveluaki, kuntoutussuunnitelma , palvelusuunnitelma, vaikka mitä paperikasoja, joita pitäisi osata täyttää, jotta yhteiskunnan uudet lupaukset saisi käyttöön.
Henkilökohtaista apua pitäisi olla lain mukaan sitä tarvitseville saatavilla, mutta tarpeen määrittelee kunta. Siis vakuuttaaksen kuntaa pitää pyytää suosituksia, todistuksia, lausuntoja, pitää tehdä tutkimuksia, testejä,haastatteluja, pitää käydä lääkärissä, psykologilla, puhe-toiminta-ym terapeuteilla kunhan jostain sellain löytyy ja kaiken lisäksi pitää osata kirjoittaa sentin ruutuun miljoona asiaa, tai ladata hakemus -anomus -kerjäyspaperin jatkoksi nippu liitteitä, joita kukaan ei lue.
Tämän opin kurssilla.
Lapsilla oli omilla kanavillaan hauskaa. Melontaa ja nuotioretkiä, pelejä ja vapaata leikkiä. Tietopainotteena oli heilläkin keskustelua piirtämisen avulla asiasta kun perheessä on erilainen nuori. Jotenkin heti huomasin miten se oli auttanut.
Kunnon kursseilla syödään hyvää ja paljon. Viisi kertaa päivässä.
Eräänä tehtävänä oli kulkea metsäpoluille ja etsiä luonnosta jotain , joka kuvaa lasta, jonka asiat tällä kurssilla olivat esillä. Poimin suon reunalta rahkasammaleesta kymmensenttisen männyn taimen. Repäisin sen irti pehmeästä, märästä kasvualustastaan ja ajattelin istuttavani sen uudelleen, jonnekin missä se voisi kehittyä. Käkkyrämänty on sitkeintä mitä tiedän. Se löytää juurilleen kolon ja kestää tuulet. Kun se johonkin juurtuu se kyllä selviää. Ei siitä tule tehometsän tukkipuuta vaan käkkyrämänty, jonka erityisyyden huomaa se joka osaa katsoa.
Toinen tehtävä oli etsiä jotakin, joka kuvaa itseään vanhempana. Otin ruskalehtisen mustikanvarvun. Sellainen toivoisin olevani. Yhä uudelleen kasvuun lähtevä ja hedelmiä tuottava. Vanhemmuuteni vaihtelee uudesta lehtien luomisvoimasta ruskan kautta lepovaiheeseen. Yhä uudelleen vuosi vuodelta.
käsityöt ja läppäri jäivät sivuun koko viikonlopun.
catariina
