Päätin tehdä Yahoo ryhmässä huivin,

 springtimeswirl

kun suunnittelijakin on suomalainen Kristel Nyberg

Englanninkielisiä ohjeita en vaivautunut suomentamaan kunnolla, jotain ymmärsin ja kaaviot olivat hyvät.

Pitkään  odottanutta lankaa oli iso kartio, se oli löytynyt joskus vuosia sitten Pirtin Kehräämön halpiskorista. Kampalankaa, kaksisäikeistä villaa ja just mun väri, sammalenvihreä.

Haaveilin isosta lämpimästä huivista, joka korvaisi villatakin ja päällystakinkin kun autolla pyörähdän asioilla vaikka läheisessä Valamossa.

Mummo sanoi aikoinaan, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Toisaalta ylpeyskin on jo jonkinlaista lankeemusta, meidäthän on opetettu nöyriksi ja vaatimattomiksi, sehän on kaunista kun vähätellään omia saavutuksiamme kun joku kehuu. No tämä on nyt vaan kirpparilta tai  "löytyi vanhaa lankaa ja kokeilin hiukan.."

Minulla taas oli jo valmiiksi näyttämisen asenne, ihan erilainen kuin omia malleja tehdessä ja käyttäessä. Halusin upean huivin, joka näkyy ja huomataan. Kun pyörähdän luostarinmäellä mainostan  samalla Galleriaani jo pelkällä upealla huivillani. Aina voisin sanoa, että mallin suunnittelija on suomalainen  nainen. Enkä piiloutuisi oman typerän vaatimattomuuteni alle.

No kuukausien työn jälkeen kävi niinkuin monelle on käynyt . Lanka loppui.

1246774946_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Reunus neulotaan poikittain ja samalla se kiinnittyy päätellen huivin. Noin kuusikymmentä huivi silmukkaa on jäljellä on jäljellä yli kuudestasadasta. Vajaan tunnin työ, mutta ei ole lankaa, eikä sitä kai mistään enää saa.

Kissojen mielestä huivi on sopiva päiväunipeitoksi tuollaisenakin.

Puranko koko reunuksen ja päättelen huivin ilman reunusta. Itsepäinen kun olin niin halusin tehdä huivini kaikilla mausteilla. Ohjeessa oli  mahdollisuus lopettaa ennen reunusta. Oletin, että lanka riittää.

Poistin  huivitekeleestä puikot ja pakkasin sen pahvilaatikkoon varaston perimmäiseen nurkkaan. Ehkä jonain päivänä ei enää harmita ja voin kaivaa sen esiin  liittyäkseni ensimmäiseen fufotempaukseeni. Koska se on nettiryhmässä aloitettu se myös lopetetaan nettiryhmässä, fufona.

catariina