Virpomispäivä täytti tytön kaikki toiveet. Hänelle oli varattu yllätyksiä, häntä oli odotettu. Kahvia ja jäätelöä sekä mukavia juttuhetkiä sai kuskikin
Täällä luostarin ortodoksisessa ympäristössä ei pukeuduta noidaksi vaan noudatetaan vanhoja karjalaisia virpomaperinteitä. Moni virvottava mummo kertoikin tarinoita omasta lapsuudestaan ja siitä, että palkka haettiin vasta pääsiäisenä. Tuntui hyvältä nähdä iloa jonka pieni virpoja toi, muistot heräsivät ja pääsiäisaika kuulemma alkoi oikeasti kun lapsi tuli loistavin kasvoin virpomaan.
Tyttö kertoi, että hän ei ole pääsiäisenä täällä, joten hän sai palkan heti.
Kotona sitten tuli itku, lohduton syvä itku. "Minä en halua lähteä pääsiäisenä pois." ja paljon muuta syvältä sydämestä nousevaa kahden kodin lapsen kipua.
Sauna oli lämpiämässä ja istuttiin lauteilla tytön kanssa, miten saunassa onkin niin helppo jutella. Mietin miten osaisin oikein puhua, miten vastata vaikeisiin kysymyksiin. Tunteisiin voi vastata vain tunteilla. rakkauden kaipuuseen rakastamalla, samoin lapsen pelkoon, joka varmaan on hyvin syvää hylkäämisen pelkoa, rakkauden puutteen pelkoa, hyväksytyksi tulemisen toivoa. Sitä kaikkea mitä tavallisen ydinperheen lapsi ei koe näin vahvasti.
Tuollaiset itkuhetket on niitä vaikeimpia sijaisäidin elämässä. Tunne että ei riitä, ei osaa. Me sitten itketään yhdessä. Minä salaisesti, jotta oma tuskani ei lisää lapsen kipua.
catariina