Villahousu villitykseni jatkuu taas. Jos ei villahousut käy ensimmäiselle  niin sitten toiselle ja jos tulee liikaa niin laitetaan myyntiin.

Joten kokeilin toisena ohjeena Ullan neuleen Pöpät  ohjetta, jota moni on kehunut. Lankana tällä kertaa Pirtin valmiiksi kaksinkertainen vaaleanpunainen hahtuva. Se tuntui huomattavasti paksummalta kuin Titityyltä ostettu virolainen hahtuva kaksinkertaisena neulottuna. Pienimmän koon mukaan pöpät  näyttävät sopivilta.

Sitten kaivoin varastoistani toisen kerän kaksinkertaista Pirtin hahtuvaa ja heidän monistetun ohjeen kolmiomallisiin villavaippahousuihin.

Liian iso alku, liian paksua, karhealtakin tuntuu. Eikä tätä voi edes purkaa..

 Jatkan muiden villavaippahousuohjeiden  kanssa, tätä hahtuvaakaan en nyt enää käytä.

huomenna  kerron mitä tuosta villahousun tekeleestä syntyi...

 

Niin ja se eilinen tekeke oli feresin takaosan laskostusta,  moni sen tunsikin. Kiitos kommenteista  myös edelliseen kirjoitukseeni, tuntuu hyvältä jakaa vaikeita asioita täälläkin, samanlaista se on monen murkun kanssa tänä päivänä.

catariina