Annoin itselleni viikon sairaslomaa, selkä oikutteli ja flunssa sekoitti. Äitinä olostahan ei saa lomaa, joten lasten harrastus ym kuljetukset oli hoidettava, mutta jätin oman jumpan ja kuntosalin lomalle ja samoin tilausompelut.
Kun selkä loppuviikolla antoi peräksi istua ompelukoneelle niin tein valmiiksi pari vuotta sitten Kiteen Marimekon tehtaanmyymälästa ostamistani villakangaspaloista pitkän puolihameen ja takin. Olin leikannut ne jo viikkoja sitten.
Mustaa ja oliivinvihreää  hiukan huovutettua 100 % villaa. Paloja,  joista 
sain pielellä sommittelulla yksinkertaisin leikkauksin  ihan käyttökelpoiset syysvaatteet. Takkiin laitoin  tukevahkon tuulta pitävän vuoren.
Kolme isoa nappia löytyi vanhoista aarteista:


Oliivinvihreää laitoin hiukan taskun reunoihin ja kauluksen alapuolelle. Sitten karstasin yhteen sekoittaen kolmea eriväristä huovutusvillaa ja sain oikean sävyn  neulahuovutettuihin köynnöksiin. Höyrytin ne hyvin  silitysraudalla ja suihkautin tärkkiä päälle, jos eivät  kestä hankaukselle alttiissa kohdissa  niin korjailen niitä sitten käytön myötä.
Hame oliivinvihreä  neljästä kappaleesta kapea ja  erikoisuutena takahalkion musta pohja, jossa myös neulahuovutus.
Kuvan väri on liian harmaa.


Ekakuvassa näkyy myös seinällä oleva uusin  huivi, jossa on aivan samaa vihreää kuin hame on, lankana joku  jostain tarjouskopasta kauan sitten löytynyt.

Tässä langan sävyt ovat oikein, kissan tassuista sen näkee  myös.

catariina