Nuo kaksi ovat senverran kovaäänisiä ja tuntevat lähiseudut, joten jäin flunssaisena kotiin. Kuulostelin välillä ovella missä äänet kuuluvat ja kuuluivathan ne. En muista olenko joskus kertonut, että meillä on aina roikkunut oven pielessä vanha partiopillini. Sen ääni kantaa kauas ja siihen lapset vastaavat kaikin huutovoimin. Niin kauas ei saa mennä, ettei pilli kuulu. Ja kun pilli soi kipitetään kuuliaisesti kotiin.
Varmaan naapurit ihmettelevät, ehkä pilli kuuluu Valamoonkin asti, kuulenhan minäkin kirkonkellot.
Mutta se toimii. Joskus kun lapset olivat kauemmin ulkona ja olivat kai menneet aika kauas he kysyivät kotiin tullessaan, miksi sinä et puhaltanut pilliin? Rajat ovat turva, pillin äänen odotus kertoo, että kotona huolehditaan.
Mitenkäs saisi pillin kaikumaan maailmalle asti, merelle, jossa poika V-J taas syysmyrskyissä työnään seilaa, Pohjanmaalle, Itäiseen merenranta kaupunkiiin, mustan virran rannoille linnan varjoihin, länsirannikolle ja saisi se äidin pilli soida sille seitsemännellekin armeijan maastopuvussa.
Männynkäpyjä eivät lapset löytäneet, mutta sunnuntai-iltana syötiin kanttarellipiirakkaa, ihan pikkuista sellaista.
Mistä löytyisi tontun ohje kuusenkävyille?
catariina
