Olen lueskellut vanhempaa Leena Lehtolaisen kirjaa "Luminainen". Nyt se herättää  aivan erilaisia pohdintoja kuin eka kerralla, vuosia sitten, jolloin lähinnä vain olen lukenut sen läpi.

Kirjan tarinasta nousee nyt vahvasti esiin oikeassa olemisen vaatimus/oikeus ja sen seuraukset. Asia on monella tavalla ajankohtainen  omassa elämässäni.
Haluan kuitenkin yleistää asian ottamatta kirjan kuvausta mitenkään ajatuksekseni.

Eilen juteltiin lasten kanssa mielipiteistä. Oli pikku kriisi  käsiteltävänä. Niitähän lasten kanssa on joka päivä, tulevat ja menevät nopeammin kuin perässä pysyn.  Nyt juteltiin hiukan tavallista enemmän,  että jokaisella on oikeus  omiin mielipiteisiin. Pohdittiin, että toisten mielipidettä pitää kunnioittaa vaikka se olisikin erilainen kuin oma ajatus. Lapsi sanoikin, että kumpikin voi olla oikeassa. Ja tytöt rallattivat iloisesti: "Minä olen oikeassa, sinä olet oikeassa, me molemmat ollaan oikeassa."  Ainakin se ongelmatilanne ratkesi.

Oikeassa olemisen pakko. Oman mielipiteen voimakas julistus. Oma tapa tehdä ja ajatella. Liikutaan hyvin lähellä henkisen väkivallan rajoja. Hyvin arkana näistä asioista puhun, niin monta ihmistä elää rikkinäisinä voimakkaiden oikeassaolemisten särkemänä ja tie eheyteen on pitkä ja vaikea.

Ihmiselle on annettu mahdollisuus valita: mielipiteitä, tekoja, ratkaisuja, joka päivä monta kertaa. Välillä valitaan väärin, se selviää vasta jälkeenpäin, uudella valinnalla voi onneksi paikata virheitään. Seuraavalla kerralla ehkä valitsee toisin.Vain omista valinnoistamme voimme kritisoida ja oppia.
Mielipiteetkin ovat monen ulkoisen  vaikutuksen summa,  omassa päässämme olemme ne vuosien kuluessa  muokanneet omiksemme.

Lapselle  vahvan minuuden löytäminen on pitkä tie:  oikeus omiin mielipiteisiin, omiin ratkaisuihin, omien  minun mielestä virheidenkin tekemiseen.

Ajattelen niin, että lapsi omaksuu kodin mielipiteet, valinnat, tavan elää omaksi turvakseen. Kasvamisen myötä  ympäristön vaikutus  vahvistaa tai muuttaa  hänen ajatuksiaan.
Ensimmäinen opettaja  onkin mielipidevaikuttajana  vahva. Ollaan ensimmäisissä ristiriidoissa, kuka on oikeassa. "Ope sanoi näin "  -ihania  ajatuksia saa kuulla. Näinhän se kasvu luonnollisesti menee. Vanhemmat  tukevat opettajaa ja lapsi oppii muodostamaan omiakin mielipiteitä., joita arvostetaan.

Mutta, mutta. Mietin Lehtolaisen kirjan herättämänä voimakasta mielipidemaailmaa, jonka koti voi antaa: Politiikka, suhde uskontoon, materialismikin nykyään. Vaikeita asioita. Haluaisi lapselleen sitä minkä on itse parhaaksi  kokenut.
Näinhän  lapsiani kasvatin, omia arvoja jakaen. Nyt kun ovat aikuisia iloitsen jokaisesta, kuulen juttuhetkissä omia ajatuksiani ja  opin uutta heidän kehittyneestä ajatusmaailmastaan. Ristiriitaa ei ole, mielipiteiden  kirjoa kyllä. Rakastan ja kunnioitan.

Uusi tilanne on kun kasvamassa on lapsi, jolle ei voi tarjota omia mielipiteitään tai  elämäntapaansa ainoana oikeana. Tässä kasvan minäkin. Parin päivän  aikana lapsi on saanut vahvan vahvan annoksen toisenlaisia oikeita mielipiteitä. Joihin sanon vain. "Se on hänen mielipiteensä."  Näen lapsen hämmennyksen.

Kahden erilaisen mielipidemaailman välissä taiteileva lapsi joutuu luopumaan  lapselle kuuluvasta tärkeän ihmisen  oikeassa olemisen turvasta. Siitä perustuksesta, jolle  ihmiseksi kasvamisen  tie  rakentuu. Kotihan on se turvallinen ajatusmaailma, jossa kasvaminen alkaa.

Miten opetan lapselle, että saa olla oma mielipide, että se on hyvä ja hyväksyttävä, jos tämä ajatus jatkuvasti tyrmätään esittämällä se ainoa oikea mielipide, joka on pakko omaksua.

No käsitöitä syntyy, valmistuukin joskus. Rikkaruohot kitkettiin lasten kanssa ja aurinko poltti hartiat.

Elämän rikkaus on arjen puuhissa.

catariina